Joensuussa 13.-15.7.2012 Media Facebook Vimeo 360° virtuaalifestivaalit Lataa mobiiliopas Osta liput Uutiskirje Hiilijalanjälki Keskustelu

Oranssi Pazuzu

On ilo löytää pitkästä aikaa musiikkia, jonka lokeroiminen tuottaa toimittajaparoille suuria vaikeuksia. Psykedeelinen black metal lienee kaikista termihaparoinneista osuvin kuvaamaan Oranssin Pazuzun demonista ääntä toisista maailmoista. Debyyttialbumi Muukalainen puhuu oli visuaalista ilmettään myöten täydellinen paketti, eikä fokus herpaantunut tippaakaan syksyllä 2011 julkaisulla Kosmonument-järkäleellä. Tästä yhtyeestä lähtevä äänimassa on yhtä aikaa pelottavaa ja viekoittelevan kiehtovaa.

Suomessa markkinat näin äärimmäiselle musiikille ovat tunnetusti hyvin rajalliset, joten Oranssi Pazuzu on parhaillaan kovalla vimmalla aukomassa latuja ulkomaille. Tuoreimpiin keikkakiinnityksiin kuuluvat esimerkiksi Hollannin maineikas Roadburn-festivaali sekä Ranskan Hellfest, eikä tämän bändin keikalla todellakaan tarvitse surkutella mitä ne ulkomaalaiset taas meistä ajattelevat. Kuulkaatte siis kutsu ja tulkaa todistamaan kosmista pimeyttä.

Oranssi Pazuzu

Tykkäätkö? Tsekkaa myös:
MayhemEnochian Crescent