Joensuussa 13.-15.7.2012 Media Facebook Vimeo 360° virtuaalifestivaalit Lataa mobiiliopas Osta liput Uutiskirje Hiilijalanjälki Keskustelu

Pariisin Kevät

Ilosaarirockissa taannoin ihka ensimmäisen keikkansa monituhatpäiselle yleisölle soittanut Pariisin Kevät julkaisee kolmannen pitkäsoittonsa Kaikki on satua helmikuussa. Popmuusikin ihmelapsi Arto Tuunela itse on luonnehtinut tulevaa albumia tummasävyiseksi ja tämän väitteen ensimmäinen single Saari kyllä allekirjoittaa. Vai miltä teistä kuulostaa rivi "tanssi, tanssi, älä pelkää kun kuolema hevosiaan kengittää"? Se kuulostaa siltä kuin Arto Tuunelan sisäinen kaarleviikate olisi nostanut päätään ja tyrkännyt söpöilyt syrjään. Pariisin Kevään musiikissa on kuitenkin aina ollut mukana tiettyä melankoliaa, joten yhtyeen faneille uusi albumi on varmasti tuttua juhlaa alusta loppuun.

Pariisin Kevät osoitti kesällä 2010, että sen kunnianhimoinen, mutta tarttuva popmusiikki on kuin tehty juuri Ilosaarirockia varten. YleX-teltan ensiesiintymisen jälkeen bändi on kiertänyt Suomea ristiin rastiin ja saanut ylläpidettyä teltassa syntynyttä hurmosta klubilta toiselle. Kolmannen levynsä myötä jälleen Laulurinteelle saapuvan yhtyeen keikka herättää liikutusta taatusti niin lavalla soittavissa muusikoissa kuin yleisössäkin. Ja meitähän saapuu keikkaa todistamaan ainakin tuplat viime kertaan verrattuna, eikös jotta!

Pariisin Kevät

Tykkäätkö? Tsekkaa myös nämä:
Antony and the JohnsonsRegina