Reckless Lovelta aurinkovaroitus


Unohtakaa kaikki pilviset tai sateiset sääennustukset viikonlopun suhteen, sillä lauantaina klo 15 Laulurinteellä paistaa aurinko!

Ilosaarirockin epävirallisena säämiehenä toimi Reckless Loven basistin tontilla heiluva Jalle, joka tavoitettiin keikkapäivän aattona kotoaan valmistautumasta vauhdikkaaseen viikonloppuun. Kuopiolaislähtöiset energiset rokkitukat hakevat vauhtia YleX-lavan valloitukseensa Kalajoelta, ja Jallen mukaan lauantaina tiedossa onkin kiipeäminen suoraan bussista lavalle. Eikä kuulemma tunnu missään.
- Tuomme festarikansan eteen sen, minkä osaamme parhaiten. Tiedossa on siis helvetinmoinen show, Jalle lupaa.

Viime vuonna glamrokkarit lämmittivät festareita fyysisesti Ilosaaressa, sillä bändi kiipesi lauteille Kerubin Suvitansseissa. Vaikka Jalle onkin asunut vuosia Joensuussa, tämän vuoden Ilosaarirock on hänellekin laatuaan ensimmäinen. Miehen suhde festareihin poikkeaa muutenkin tavanomaisesta.

- Teimme laulaja-Ollin kanssa joskus sopimuksen, ettemme mene festareille ennen kuin pääsemme sinne esiintymään. Tämä diili on pitänyt, Jalle naurahtaa ja kertoo samalla viime viikonlopun olleen kesän ainoa keikaton viikonvaihde. Lauantain keikan jälkeen bändi jää nauttimaan Ilosaarirockin tunnelmasta ennen loppukesän kotimaan keikkoja, syksyn Euroopan-kiertuetta ja myöhemmin ilmestyvän kolmannen albumin viimeistelyä. Työtä piisaa siis festarisuven päättymisen jälkeenkin.

Annetaan nyt kuitenkin auringon paistaa. Pleksit nenälle, rasvaa pintaan ja lauantaina telttailemaan tämän kvartetin kanssa, mars!

Reckless Love YleX-lavalla lauantaina klo 15.

Teksti: Sari Asikainen
Kuva: Ville Akseli Juurikkala

Aihe(et): Haastattelut, Kohti Rokkia.