Takuutykitystä Insomniumilta


Myönnettäköön että erinäiset melo-death -keitokset eivät oikein koskaan ole itselläni menneet alas kakistelematta. Tyylisuunnan bändit ovat tuntuneet rajattomasti itseään toistavilta, levyt loppuun asti studiossa puleeratuilta, steriileiltä kikkareilta ja useimmat keikat rutiininomaisilta rykäisyiltä, joista ei kyllä kieltämättä vauhtia puutu. Valitettavasti vauhti ei aina korvaa sieluttomuutta.

Sääntöön on tietysti aina poikkeuksia, ja voinkin tyytyväisenä sanoa että Joensuusta ponnistava Insomnium kuuluu näihin poikkeuksiin. Bändiähän ei nyt varsinaisesti ole koskaan voinut suoraan lokeroida melo-deathiksi, vaan musiikissaan on aina yhdistynyt elementtejä eri tyylilajeista. Varsinkin kaksi viimeisintä levyä ovat hyviä esimerkkejä siitä kuinka pyörää voi hienovaraisesti parantaa, vaikkei uudelleen keksisikään.

Keikka itsessään tuntui siltä taatulta laadulta, jota levyilläkin on tarjoiltu. Omiin puisin korviini tosin kuulosti välillä siltä kuin keikalla olisi ollut pientä äänenlaadullista ongelmaa; alkupuolella ääni tuntui pariin otteeseen kiertävän hieman, ja välistä tuntui että kitarat hautautuivat basson ja rumputulen alle. Jälkimmäinen tosin saattoi hyvinkin johtua omasta vähemmän optimaalisesta sijoittautumisestani Sue-teltassa.

Ongelmat, mikäli niitä nyt oikeasti olikaan, eivät kuitenkaan häirinneet bändin uskollista yleisöä, jota olikin saapunut mukavasti paikalle. Basisti-vokalisti Sevänen otti kiitettävästi kontaktia kotiyleisöön, eikä kitaristien show-elkeet tai soolotyöskentely ainakaan haitanneet onnistuneen keikkakokemuksen muodostumista. Yleisön omistautuminen palkittiin lopuksi vielä usealla encorella. Toimii.

Teksti: Jari Rytkönen
Kuvat: Markus Korpi-Hallila

Aihe(et): Keikka-arviot.