Ilosaaren Suvitanssit – Raappana Kerubissa 11.7


Suvitanssien toista päivää vietettiin epävakaassa säässä. Ilta päätettiin kuitenkin lämpimiin reggae-tunnelmiin, kun Kerubin täyden salin otti haltuunsa Raappana.

Jos ulkona puhaltelikin viileä tuuli, ei Kerubin salissa ollut merkkiäkään viluisuudesta. Jo hyvissä ajoin ennen keikkaa ovien eteen oli kertynyt läpi parkkipaikan kiemurteleva jono hyväntuulisia ihmisiä. Ilmainen ja ikärajaton on näemmä kombinaatio, jolla tupa saadaan täyteen keskellä viikkoakin. Tässä auttaa varmasti myös se, että illan esiintyjä on vuosien varrella kerryttänyt varsin mukavasti nimeä ja radiosoittoa.

Suomireggaeen vihkiytymättömänä on illan musiikillisesta tarjonnasta vaikea sanoa mitään kovin syväluotaavaa.  Ehkä juurikin keltanokkaisuus ja genreen perehtymättömyys olivatkin syynä äimistykselle, jonka salissa vallitseva tunnelma sai aikaan. Jo ensimmäisten rytmien myötä oli selvää, että salissa tulee olemaan lämmin tunnelma. Täpötäynnä tanssivia ihmisiä oleva sali toi oikestaan elävästi mieleen rentolavan, niin musiikillisen tarjonnan kuin yleisfiiliksenkin puolesta. Toivotaan siis, että viikonloppuna rannassa vallitsee samanlainen tunnelma!

Vaikkei musiikki välttämättä auennutkaan allekirjoittaneelle aivan samalla tavoin kuin sadoille muille paikalla olijoille, ei illan tarjonnasta voi yksinkertaisesti sanoa mitään kielteistä. Hyvä fiilis, letkeä rytmi ja tanssivat ihmiset ovat asioita jotka muistuttavat aina aika-ajoin siitä, että musiikissa on kyse muustakin kuin peräkkäin ladotuista soinnuista. Kiitoksia Raappana, tästä on hyvä jatkaa kohti Rokkiviikonloppua!

Teksti ja Kuvat: Mika Martikainen

Aihe(et): Keikka-arviot, Kohti Rokkia.