Sunnuntain Sue-lava pieksettiin käyntiin yleisön osalta vaisuissa merkeissä, vaikka mätkimisestä vastasi suomi-hooseen elävä legenda Riistetyt. Yleisöä turpakäräjille oli saapunut kourallinen, eikä genrelle tyypillistä kohkausta saatu aikaan, vaikka yhtyeen laulaja Lazze vaati mosh pittiä lavan eteen. Bändiä tämä ei näyttänyt haittaavan. Vauhtimittari osoitti sellaisia lukuja koko keikan ajan, että Joensuun liikkuva poliisi olisi surutta ottanut kortit kuivumaan lopullisesti. Biisit etenivät hurjilla tempoilla ja Tampereen Pavarotti huusi ja mörisi yhtä nuottia läpi keikan. Vaikka pelkääjänpaikalla olikin vaisua, niin rattia kuristettiin murhaavalla aggressiivisuudella.
Huono puoli hc-punkissa on genren puuduttavuus: kun olet kuullut yhden biisin, kaikki muut kuulostavat samalta. Näin ainakin, jos et ole vihkiytynyt musalajin kannattaja. Sama vaivasi myös Riistettyjen keikalla, biisit sahattiin vauhdilla läpi, eikä suvannoille annettu tilaa. Laulusta tai huudosta ei erottanut sanoja, ja välillä pohdinkin, että onko tämä nyt suomeksi, englanniksi vai toiseksi kotimaiseksi.
Keikasta jäi hieman valju olo. Mitä tästä nyt oikein pitäisi olla mieltä? Yhteiskuntakriittisyydestä en saanut otetta (mikäli sellaista oli), aggressio ei tarttunut, eikä ollut edes krapulaa vitutusta aiheuttamassa. Kaiken lisäksi temmot saivat vasemman jalkani kramppaamaan keikan alkupuoliskolla. Ei se mitään, antaa mennä vaan, kai ne punkkarit tykkää.
Teksti: Pekka Naakka
Kuva: Veera Konsti
