“Eiks tää on vähän niinku Happoradio?” – Hebosagil


Lähden tekemään juttua Hebosagilin esiintymisestä kauhulla. En tunne bändiä enkä genreä, joten mitähän tästä tulee?

Ennen keikan alkua lavan edessä aktia odottelee kuusihenkinen porukka. He kertovat ilmestyneensä paikalle portaalin läpi, joka oli täynnä banaania. Odotettavissa on kuulemma “heviä“, “Aki Tykki ilmestyy lavalle” ja “Samuli Edelmannin perse“. Eräs ryhmän jäsenistä on myös kiinnostunut siitä, kuinka keikka vaikuttaa Euroopan talouskriisiin. “Tämä on puhtaasti raha-asia“, hän valistaa sekä toimittajaa että ympärillä seisovia ystäviään.

Yhtäkkiä takana joku duo tekee niin äänekkään benjihypyn, ettei sitä voi olla kuulematta. Pian lavajuontaja kuitenkin ilmestyy näkyviin: “Haluutteko kuulla pohjoista meteliä?!“, ja hyppääjien pitämä äläkkä unohtuu saman tien. “Vihdoin!” kuuluu huojentunut huuto yleisöstä.

Keikan ensimmäinen – ja taisipa olla myös ainoaksi jäänyt – spiikki on laulaja Tatun avausrepliikki “Terve“. Ylimääräiseen jutusteluun ei tämän jälkeen todellakaan tuhlata aikaa. Soitto on raivokkaan energistä solistin seistessä kuin tammi ja saarnatessa komealla äänellään kuin aaprahammi. Yleisössä musta pitkä tukka heiluu puolelta toiselle. Huomaanpa tykkääväni tästä rehellisestä menosta itsekin!

Keikan edetessä jään miettimään lavalla nähtävän energian lähdettä, koska se puhuttelee minua. Jotain hyvin tunnistettavaa ja kenties yleismaailmallista siinä on. Olisiko se raivoa omasta voimattomuudesta? Vaikka sitten sen Euroopan talouskriisin suhteen.

Teksti: Outi Sulopuisto
Kuva: Terhi Hytönen

Aihe(et): Keikka-arviot.