Elokuu räjäytti rannan


Rentolavan edusta pursusi festarikansaa jo hyvissä ajoin ennen kohta alkavia tansseja. Lisää sulloutui Elokuun tansseihin pitkin keikkaa. Yleisön hurmioon on helppo yhtyä, vaikkei radohittien lisäksi olisi muuten tuttu Hääväki saapuu -albumin sisällön kanssa.

Aluksi availlaan ääniä Tänä yönä -biisin tahtiin. Värikäs ja monimuotoinen yleisö on heti messissä, eikä tarvitse kahdesti käskeä, kun Nopsajalka yllyttää yleisöä mukaan taputtamaan, tanssimaan ja yhtymään mukaan tähän välittämisen ja rakkauden iltaan. Vaikkei sanat ole kaikille tuttuja, kohta ovat. Biisit sopivat täydellisesti yhteislaulamiseen. Vastarannallakin varmasti tiedetään, ketkä Laulurinteen rannassa humppaavat.

Pian yleisössä alkaa muodostua huimia humppamatoja, jotka risteävät pitkin rantaa. Niin nuoret kuin vanhemmatkin, hipit ja rokkarit pomppivat sulassa sovussa pitkin ja poikin ja ristiin ja rastiin. Kaunista ja vilpitöntä, vaikkakin tiivistä, ja ahdistustakin meinaa ruuhkassa tulla. Väkeä riittää tiiviinä merenä rantavettä myöten, aina pitkälle anniskelualueen tuntumaan, kun kaikki haluavat olla mukana näissä karkeloissa. Tämä on niin yhteisöllistä ja hienoa, lämmintä, mahtavaa ja kaunista, ettei moni keikka pääse tällaiseen karnevaalitunnelmaan.

 

 

Teksti: Kaisa Kauppinen
Kuvat: Veera Konsti ja Sampsa Geijer

Aihe(et): Keikka-arviot.