Festarit ovat hyötyliikuntaa parhaimmillaan!


Festariohjeistuksissa on vuosikausia annettu erilaisia käytännön ohjeita festareita varten, eikä todella suotta. Jo pelkästään sen takia, että toimii Verkkotoimituksen toimittajana, tulee tallailtua pitkin poikin Laulurinnettä tunteja toisensa perään. Kahvia tankataan jatkuvasti ja vettäkin pitäisi muistaa juoda. Tajuan kärsiväni nestehukasta. Sen siitä saa, kun unohtaa juoda vettä.

Hyvät kengät ovat myös ensiarvoisen tärkeät mukavuuden takaamiseksi, eikä tätä asiaa todella korosteta vuodesta toiseen. Kilometrejä kertyy ja paljon. Teen pienen testin ihan vaan mielenkiinnosta: paljonko Ilosaari-päivän aikana tulee askeleita?

Saan kaverilta askelmittarin lainaan sunnuntaina kahden aikoihin iltapäivällä. Menen suoraan katsomaan keikkaa päälavalle. Kappas, jo pelkästään tanssimisesta, hypyistä ja pompuista tulee saman tien lähes 3000 askelta!

Käyn purkamassa keikan fiilikset Verkkotoimituksen teltalla. Me toimittajat yritämme parhaamme mukaan sanoin kuvata teille, arvon festarivieraat, rokin kaikki hienot keikat, jotta voisitte päästä palaamaan takaisin festaritunnelmaan myös kotiin palattuanne niin halutessanne.

Välillä tulee talkoolaisenkin syödä, eikä sitä kuuluisaa vesitankkausta ei sovi unohtaa. Mutka talkoolaisten ruokalaan Tiedepuistolle ja takaisin, ja taas kertyi parituhatta askelta lisää plakkariin. Kävelen alueen ympäri, katselen, ihmettelen ja jututan tuttuja ja tuntemattomia. Pelkkä alueen ympäri käveleminen kerran tuottaa 1 500 askelta lisää. Kierrän pääkallopaikkamme eli Verkkotoimituksen kautta takaisin päälavan luo seuraamaan keikkaa. Jo pelkästään näistä muutaman tunnin kiertelystä ja parista keikasta on plakkarissa lähes 12 000 askelta.

Voisi siis arvoida, että alue tulee rampattua edestakaisin lukuisia kertoja keikkojen perässä. Välillä keskiverto festarivieras myös poistuu alueelta ja siirtyy leirintäalueelle tankkaamaan alkoholivarastoaan. Päivää kohden festarivieraan askelsaldo voi siis helposti lähennellä sadantuhannen luokkaa.

Voit siis onnitella itseäsi, kymmenten kilometrien matka-arvio viikonlopun kävelysaldosta ei siis todellakaan ole aivan tuulesta temmattu!
Teksti: Verkkotoimitus

Aihe(et): Ihmiset ja ilmiöt.