Pelkoa, ahdistusta ja epätoivoa


Aurinko menee pilveen, alkaa sataa. Kylmä ja kosteus kaivautuu luihin ja ytimiin. Katson ympärilleni. En näe hymyileviä kasvoja, vain pelkoa, ahdistusta ja epätoivoa. Kaukaisuudesta kuuluu heikko vauvan itku. Joukko raavaita miehiä seisoo lavalla. Kolme särökitaraa synnyttää valtavan kitaravallin ja hidas, hypnoottinen rytmi alkaa takoa tajuntaani. Poskelleni vierähtää kyynel.

No, ehkä hieman liioittelen. Mutta en paljon. Sillä elämä on murheenlaakso.

Edesmenneen Manan Manan biisit ovat kiistattomia suomalaisen rock musiikin klassikoita. Ne iskevät suoraan jonnekin suomalaisen sielunmaisemaan salattuun sopukkaan. Töminässä Murheenlaakso piti Mana Manan sytyttämää melankolian soihtua yllä varsin onnistuneesti. Onhan kyseessä lähestulkoon alkuperäinen kokoonpano. Suurimpana antina keikalta on pakko nostaa esiin Otra Romppasen kitarointi, joka tuntuu vain paranevan ajan myötä. Siinä soi sellainen kaipuu, alakulo ja murhe joka saa kyynisimmänkin betonimuuraajaan tunteet liikahtamaan. Luulisin, että sitä Murheenlaakso halusikin.

Teksti: Ville Räisänen
Kuvat: Risto Kuittinen

Aihe(et): Keikka-arviot.