Nippu elämänohjeita Pariisin keväältä


Päälavalla sunnuntaina esiintynyt Pariisin kevät pisti pystyyn varsinaisen shown. Lavalla nähtiin jos jonkinlaisia tempauksia: muun muassa apina, susi ja tamburiinin heiluttelua.

Laulaja Arto Tuunelan menoa lavalla oli kiehtovaa katsella, ja mies vaikutti todella nauttivan esiintymisestä. Tuunela juoksenteli pitkin lavaa paidanselkämys hiestä märkänä ja käväisi muutaman kerran myös lavan ulkopuolella. Hän heilutteli milloin tamburiinia, milloin mikrofonitelinettä tai kitaraa. Tuunela otti myös paljon kontaktia yleisöön, juoksenteli ja paiskaili kättä eturivissä olevien kanssa. Etummaisissa riveissä tunnelma olikin katossa. Lähes kaikki tanssivat ja lauloivat biisien mukana.

Yhtye aloitti keikkansa soittamalla kappaleen On aika juosta ja jatkoi siitä Meteoriitilla, josta pidin kovasti. Olin onnessani, kun pääsin näin livenäkin kuulemaan Arton laulavan koskettavasti, silmät puoliksi ummessa: “Minä en unohda sinua koskaan, vaikka en muistaisi omaa nimeäni.

Meteoriitin lisäksi ehdottomiksi suosikeiksini tämänkertaisen keikan osalta nousivat kenties yhtyeen tunnetuimpiin biiseihin lukeutuvat Tämän kylän poikii ja Kesäyö. Kun kyseiset biisit soitettiin keikan loppupuolella, tuli muutoin melko tasaiseen menoon toivottavaa vaihtelua.

Pariisin kevättä kuunnellessani olen aina viehättynyt erityisesti biisien sanoituksista. Ne ovat syvällisiä, ja niistä on löydettävissä kiinnostavia ajatuksia. On vain osattava lukea rivien välistä. Myös bändin keikan aikana löysin itseni välillä pohdiskelemasta biisien sanoja ja vaikuttumasta niistä. Erityisesti Lopeta!-biisissä oli sanomaa. Laulajan mukaan se tarjosikin yleisölle “nipun elämän ohjeita, joita ilman ei välttämättä selviä“.

Teksti: Elina Saarela
Kuvat: Tuomas Vitikainen

Aihe(et): Keikka-arviot.