Tanya Stephens jammasi Rentolavalla


Jamaikalainen mimmi esittää letkeää, popahtavaa reggaeta. Keikalla on kiva tunnelma, ja Stephenistä tulee mieleen reggae-sävytteinen Whitney Houston. Setti alkaa iloisilla rakkauslauluilla, on hienoa olla rakastunut. Naisella on hauska jamaikalainen korostus, mutta menee hetki tottua siihen, jotta ymmärtäisi biisien sanat.

Tanssittavien biisien jälkeen on vuorossa vähän rauhallisempaa menoa, ja jo tässä vaiheessa keikan anti on monipuolista. Ilosaaressa on vuosittain jamaikalaisia esiintyjiä, ja Stephens ei ole pettymys kategoriassaan. Kaikista näkemistäni esiintyjistä hän ottaa ehdottomasti eniten kontaktia yleisöönsä. Aloin vihdoin ymmärtää laulujen sanoja, ja seuraavassa biisissä hän pyytää hyvää ja kuumaa kyytiä. Hän kyselee yleisöltä minkälaisia polkupyöriä he ajavat, mutta jotenkin minusta tuntuu, ettei Helkama ole se ainoa, jolta kyytiä saadaan…

Tässä kohtaa keikkaa rakkaus on loppunut, ja kipeän pettämiskokemuksen jälkeen ollaan matkalla kohti eroa. Stephens juttelee taas pitkät pätkät yleisölle ja kertoo kuinka hän voi joko mennä terapiaan tai sitten vetää kännit. Hän juttelee lempibaaristaan, jossa ensin juo suruunsa ja sitten muuten vain. Viimeistään tässä vaiheessa yleisö on täysillä mukana, ja Stephensin tragikoomiset jutut herättävät naurunpurskahduksia katsojissa.

Pettämisteeman aloittaa biisi, jossa ei pystytä syömään, nukkumaan tai hengittämään ilman toista, ja toivotaan hänelle yhtä kurjaa kohtaloa. Tämä biisi on henkilökohtainen suosikkini, ja muusta setistä poiketen se jää herkästi soimaan päähän. Esiintymisessä on mukavasti vaihtelua, erilaisia lauluja erilaisista tunnetiloista. Joku yleisöstä kosii Stepensiä, johon hän kiittää, mutta vastaa olevansa jo naimisissa. Hän kyselee ketkä yleisössä ovat sinkkuja. Käsiä nousee ilmaan, eikä Stephen usko heitä: “Ette te kaikki voi olla sinkkuja! Jos hoidatte asiat noin täällä päin, taidan muuttaa tänne!” hän nauraa. Hän kiittää vielä yleisöä saamastaan huomiosta.

Sitten siirrytään anteeksiantoon, ja Stephens selittää kuinka vihaaminen on turhaa, ja jos rakastaa ihmistä, rakastaa häntä senkin älkeen, kun hän ei ole onnellinen kanssamme. Silloin meidän on päästettävä tämä menemään, ja toivottaa kaikkea hyvää jatkossa. Tässä kohtaa huomaan, että keikkasetti on ollut kuin tarina: ensin rakastutaan, sitten erotaan, ja lopuksi päästetään irti ja jatketaan elämää.

Viimeisessä spiikissään Stephens kiittelee maailman ja ihmisten erilaisuutta, ja kiittää meitä kaikkia siitä, että olemme erilaisia, ja siitä, että annamme hänen olla erilainen. Muutenhan maailma olisi nin tylsä, että hän voisi samantien ampua itsensä. Lopuksi hän esittää kappaleen, jossa toivotta rakkautta kaikille sorretuille. Rakkautta vain sinullekin takaisin, Tanya Stephens!

Teksti: Petra Linden

Aihe(et): Keikka-arviot.