Ilta-aurinko pilvien keskellä: French Films


Viilenevässä ja pilvistyvässä lauantai-illassa Rekkalavan ympärille pakkautuu väkeä kuuntelemaan eteläsuomalaista French Filmsiä. Kun nuoret miehet saapuvat lavalle, yleisö puhkeaa taputukseen ja riemunkiljahduksiin, joista päätellen bändi on etenkin naisväen makuun.

Bändin ulkonäön ja soundin puolesta olisin hyvin voinut kuvitella, että kyse on brittibändistä. Jostain sellaisesta, jota soi Sydämen asialla -sarjan taustalla. Eikä tämä ole mikään haukku. French Filmsin aurinkoiset nuoret miehet soittavat syntikalla höystettyä kitarapoppia, ja positiivinen energia leviää yleisöön pilvisestä taivaasta huolimatta. Lähes joka puolella ympärilläni ihmiset tanssivat, ja kun bändi vetää Lift me upin, ottaa toimittajakin muutaman tanssiaskeleen.

Keikan alkupäässä on vähän teknistä ongelmaa sekä esiintyjillä että toimittajalla. Vokalisti-kitaristi Johannes Leppänen joutuu vaihtamaan piuhaa, ja minä joudun vaihtamaan paikkaa, koska ensin valitsemallani paikalla lavan edessä en kuullut juuri muuta kuin basson. Kun juuri poikien heleät lauluäänet ovat biisien idea, olisi sääli, jos ne jäisivät kuulematta. Taaempaa keskeltä laulu erottuu vähän paremmin, ja yleisö bailaa siellä yhtä innokkaasti kuin edessäkin.

Keikan keskivaiheilla bändi vetää muutaman mukavan poppirallin, joiden lähes kaikkien taustalle lauletaan “uu-uu-uu” tai “vuu-vuu”, ja jotka eivät herätä minussa sen suurempia tunteita – eivät hyvässä eivätkä pahassa. Parhaat palat bändi jättää viimeiseksi: ennen encorea soi hittibiisi You don’t know. Nyt ei haittaa, vaikkeivät lyriikat erotukaan, sillä tämän biisin sanat muistaa jo ulkoa. Yleisö pomppii ja joraa onnessaan. Kun biisi loppuu, bändi kiittää ja poistuu, on yleisö hieman hämillään: tuleekohan bändi takaisin vai ei?

Yleisön ja toimittajan iloksi bändi tulee vielä takaisin. “Saatiin se vitun encoremme perkele!” Leppänen huudahtaa. Minua encore ilahduttaa siksi, että biisi, jonka bändi viimeisenä esittää, on ehdoton suosikkini. Se alkaa hiljaa basistin hempeällä laululla, paisuu ilottelevaksi popiksi ja päättyy lopulta siihen, mistä alkoikin. Jäi hyvä mieli.

Teksti: Sini Heinoja
Kuva: Tuomas Vitikainen

Aihe(et): Keikka-arviot.