Bajo Cero toi flamencon Ilosaarirockiin


Päälavan anniskelualueen reunalle oli kasattu pieni lava, jolle nousi seitsemän muusikkoa. Aluksi lavan ympäristö oli lähes tyhjä, suurimmaksi osaksi varmastikin sateen takia, mutta hiljalleen Bajo Cero sai ohikulkijat pysähtymään ja keräsi ympärilleen enemmän kuulijoita.

Espanjan kielellä laulettu flamencovaikutteinen musiikki oli virkistävän erilaista ja tarttuvaa. Sitä oli helppo kuunnella, mutta samalla se tarjosi jotakin uutta. Seitsemänhenkisen yhtyeen esitykseen kuului musiikin lisäksi myös tanssia, joka rytmikkyydessään ja tulisuudessaan näytti varsin viehkolta.

Yleisössä näkyi hymyileviä, haltioituneita ja hämmentyneitäkin ilmeitä. Muutama innostui tanssimaankin. Vaikka porukka näyttikin hieman hajanaiselta, kannustettiin bändi innokkaasti encoreen. Muutaman biisin keikka oli minusta aivan liian lyhyt, siispä huomista uusintaa odotellessa…

Teksti: Johanna Mikkola

Aihe(et): Kohti Rokkia.