Joensuussa 13.-15.7.2012 Media Facebook Vimeo 360° virtuaalifestivaalit Lataa mobiiliopas Osta liput Uutiskirje Hiilijalanjälki Keskustelu

Teot

Ilosaarirock on toteuttaa ympäristölupauksiaan erilaisilla ympäristöä säästävillä teoilla. Festivaalin järjestäminen kuluttaa sähköä, lisää liikennettä ja tuottaa runsaasti jätettä. Silti festivaaleja järjestetään, koska ihmiset tarvitsevat kaiken huolehtimisen keskellä myös iloa! Kulutusta ja jätemääriä on kuitenkin mahdollista pienentää hankintojen, siivouksen ja kierrätyksen avulla.

Sähkö

Ilosaarirock on mahdoton järjestää ilman sähköä, se on sanomattakin selvää. Sähköä tarvitaan, mutta sitäkin on mahdollista hankkia ympäristökuormaa pienentävällä tavalla.

Ilosaarirockin kuluttamasta sähköstä 99% on vihreää sähköä, joka tuotetaan vesi-, tuuli- ja puuvoimalla eli pelkästään uusiutuvalla energialla. Sähkön kulutusta tarkkaillaan ja lasketaan tapahtumassa hyvinkin tarkkaan. Jokaiselta festivaalin toimipisteeltä, ääni- ja valotoimittajalta, yhteistyökumppanilta ja myyntipaikkalaiselta pyydetään tarkat laskelmat sähkölaitteiden kulutuksista ennen festivaalia. Tilanteen mukaan tarpeista tingitään, jotta saadaan kuormitusta pienemmäksi. Vähän sähköä kuluttaville myyntipaikkalaisille voidaan myöntää sähköetu, joka tarkoittaa alennusta paikan vuokrasta.

Vesi

Pulloveden juominen aiheuttaa ylimääräistä jätettä ja kertakäyttöiset vesipullot ovat maailman mittakaavassa typerältä tuntuva ympäristöongelma. Ilosaarirockille kertakäyttöisyys on kirosana, jonka vuoksi vesipulloja kannustetaan täyttämään. Festivaalialueelle järjestetään parikymmentä vesipistettä asiakkaiden ja myyntipaikkalaisten käyttöön. Vesipisteiden vesi on pullovettä raikkaampaa, hyväksi havaittua Joensuun vesijohtovettä. Alueelle saa tuoda tyhjiä tai avaamattomia limupulloja, joita voi täyttää tarpeen mukaan vesipisteistä. Näin ei ole välttämätöntä tuottaa uutta muovijätettä vedestä nauttiakseen.

Hankinnat

Festivaali joutuu tekemään runsaasti erilaisia hankintoja toiminnan pyörittämiseen. Ilosaarirock panostaa eettisyyteen ja ympäristökuormituksen minimoimiseen ostoissaan. Festivaalilla ja Rokkitoimistolla käytetään vain Reilun kaupan kahvia ja teetä. Reilun kaupan kahvilalle tarjotaan myyntipaikka festivaalialueelta. Ilosaarirockin paidat, hupparit ja muut myyntituotteet on tehty eettisesti ja ekologisesti tuotetusta puuvillasta. Tuotteiden tuotannon hiilijalanjälki on saatu minimiin. Rokin somistus tehdään pääasiassa kierrätysmateriaaleista ja samoja materiaaleja käytetään useita vuosia eri kohteissa.

Rokin omat kaulanauhat ja yleisön rannekkeet on valmistettu PET-muovista tehdystä kankaasta. PET eli polyeteenitereftalaatti on pakkausteollisuuden kestomuovi, josta esimerkiksi kierrätettävät virvoitusjuomapullot valmistetaan. Rannekkeesi voi siis olla joskus juomastasi limpparipullosta peräisin. Ilosaarirockin omilla toimipisteillä suositaan luomu- ja lähiruokaa aina, kun se vain on mahdollista. Hankinnoissa pyritään aina valitsemaan paikallinen tai suomalainen tuote.

Ilosaarirockin yhteistyökumppanit ovat sitoutuneet festivaalin ympäristöarvoihin ja -käytänteisiin. Kumppanit ovat innokkaasti mukana kehittämässä ympäristötoimia niin festivaalilla kuin omassa toiminnassaan.

Siivous

Ilosaarirockin aluetta siivotaan suu vaahdossa ja hymy huulilla. Siivousta tehdään festivaalin ollessa käynnissä, öisin, aamuisin ja erityisesti tapahtuman jälkeen. Festivaali- ja leirintäalueiden lisäksi siivoustiimit iskevät myös tehokkaasti ympärysalueille, jotka levittäytyvät yllättävänkin kauas varsinaisilta tapahtumapaikoilta. Mukana alueen siistinä pitämisessä on yli 300 siivoojaa kuuden päivän aikana.

Myös yleisö voi osallistua jätemäärän pienentämiseen. "Roskat oikeisiin roskiksiin" on hyvä ohjenuora festivaaliviikonlopun viettoon. Ilosaarirock myös ohjeistaa luopumaan turhasta tavarasta. Festivaalialueelle ja leirintäaluleille ei ole luvallista tuoda selvästi jätteeksi hylättävää suurta tavaraa. Sohvat ja nojatuolit eivät kuulu tapahtuman alueelle, koska äärimmäisen harvoin ne muistetaan ottaa lähtiessä mukaan. Siksi alueille sallitaan vain normaalit leiriytymis- ja festivaalivermeet. Kannustamme yleisöä välittämään tavaroistaan. Telttojen ja katosten jättäminen leirintäalueille on kohonnut Euroopan festivaaleilla ongelmaksi ja ikävä tapa on saavuttamassa myös Suomen. Edulliset katokset ja teltat on helppo jättää muiden ongelmaksi. Ilosaarirockille kertakäyttöisyys on kuitenkin kirosana. Etsimme ongelmaan ratkaisua, löytyisikö se sinulta?

Kierrätys

Ilosaarirock on järjestänyt kierrätysmahdollisuudet energia- ja biojätteelle, metallille, lasille ja kartongille. Tupakantumpeille löytyvät myös omat tuhkakuppinsa. Vuonna 2011 kierrätykseen päätyi huimat 27% festivaalin jätemäärästä. Kesän 2012 tavoite on nostaa lukuja entisestään ja saada kokonaisjätemäärästä kierrätykseen 35%. Tavoite on kova ja sen toteutumiseen vaaditaan kaikkien apua!

Rokin myyntipaikkalaiset ovat jo mukana talkoissa käyttäen vain biohajoavia astioita ja aterimia. Biojätteeseen eli vihreällä merkittyyn roskikseen voi siis laittaa myyntipisteestä saadut lautaset, ruokailuvälineet (myös ne muovisen näköiset), servietit ja ruuantähteet. Anniskelualueen tuopeissa ja tölkeissä on pantit, joten alue pysyy siistimpänä ja astiat tulevat ehjinä takaisin uusiokäyttöön. Kampanjalla "Kertakäyttöisyys on kirosana" pyritään herättämään ihmisten huomio kertakäyttötavaran määrään ja miettimään ostovalintojaan.

Mobiilikäsiohjelma

Kaksi vuotta käytössä olleen kännykkään ladattavan mobiilikäsiohjelman suosio on yllättänyt Rokin järjestäjät. Kesällä 2012 mobiilikäsiohjelma toteutetaan entistä laadukkaammin ja toivottavasti se löytää tiensä vielä useamman festivaalikävijän kännykkään. Tulevaisuudessa laajasti käytetty mobiilikäsiohjelma mahdollistaa painotuotteiden määrän vähentämisen. On tärkeää, että nyt meneillään olevassa kehittelyvaiheessa kännykkäsovelluksesta saadaan mahdollisimman paljon asiakaspalautetta ja käyttäjäkokemuksia.

Painotuotteet

Ilosaarirockin painotalo Punamusta on saanut Joutsenmerkin ympäristötoimintansa ansiosta. Painotuotteiden paperi on saanut sekin merkintöjä, PEFC-sertifikaatti osoittaa että paperi tulee metsistä, joita hoidetaan kestävästi. Painotuotteiden kuljetus festivaalialueelle ei muuten maailmaa kaada, matkaa painotalolta festivaalialueelle on rapiat neljä kilometriä!

Liikenne

Festivaaliliikenne aiheuttaa päästöjä, varsinkin kun tapahtuma sijaitsee kaukana Itä-Suomessa. Vaikka Ilosaarirock suosii lähialueen toimittajia, joitakin asioita ei kotikulmilta löydy, vaan ne on pakko rahdata jopa Suomen rajojen ulkopuolelta. Myöskään kaikki esiintyvät yhtyeet eivät voi olla paikallisia, eikä polkupyörä riitä kulkuvälineeksi. Kompromisseja on tehtävä.

Ilosaarirockin päästöjä ja hiilijalanjälkeä seurataan ja tutkitaan vuosittain. Hiilijalanjälkitutkimuksesta on mahdollista löytämään kohdat, joissa Ilosaarirock kuluttaa liikaa ja joissa on parannettavaa. Eräs selkeä parantamisen kohde ja huonon omatunnon lähde on ehdottomasti festivaalin tekijöiden autolla ajaminen. Tämän suhteen jokainen onkin katsonut peiliin ja ruvennut miettimään ajojensa tarpeellisuutta. Ilosaarirockin tekijät saavat polkupyöriä käyttöönsä ja niillä onkin hyvä hurruutella Laulurinteellä paikasta toiseen tukka hulmuten.

Ylivoimaisesti suurin päästöjen aiheuttaja on yleisön saapuminen festivaalialueelle. Ilosaarirock ohjaa ihmisiä sopimaan yhteisiä kimppakyytejä tai käyttämään julkisia kulkuvälineitä. VR:ltä tulee erityisiä Rokkijunia, joiden vuorot palvelevat parhaiten festarikansaa. Juna-asemalta pääsee kätevästi festivaalialueelle ilmaisilla Rokkibusseilla. Ilosaarirockin sivuilta löytyy lähellä kesää myös tietoa bussimatkojen järjestäjistä ja keskustelupalstalta kimppakyydeistä.

Festivaalin parkkialueet ovat maksullisia. Polkupyörällä kulkijoille on järjestetty valvottu pyöräparkki.