Kahvia, vichyä ja festarihaleja


Salamavaloja, punaisia mattoja ja tähtipölyyn sekoittunutta mystisyyttä – tätä voisi kuvitella näkevän Ilosaarirockin päälavan backstagella. Verkkotoimituksen toimittajana pääsin juttelemaan muutaman päälavan backstagen työntekijän kanssa ja tiedustelemaan heiltä kesän parhaan viikonlopun meininkejä. Samalla minulle selvisi, mitä yhteistä on keskussairaalan kirurgilla, varastomiehellä sekä  geologilla, mutta tästä tuonnempana.

“Todellisuudessa backstagella suurin osa ajasta käytetään odottamiseen ja tilanteen seuraamiseen, joten se ihmisten kuvittelema hohdokkuus on aika vähäistä”, eräs päälavan pitkäaikaisista vastuuhenkilöistä valottaa.

“Meidän tarkoituksenamme on huolehtia artistien viihtyvyydestä ja heidän olojensa mukavuudesta, joten polvien notkuminen suurtenkin tähtien edessä on aivan täysin turhaa. Tärkeintä on, että homma toimii – ja tavallisesti se toimii, kun backstagella on riittävästi kahvia ja vichyä”, hän naurahtaa perään.

Esitän kysymyksen, jonka nämä konkarit ovat kuulleet vuosien saatossa jo lukuisia kertoja: miten tänne pääsee töihin?

“Tuota kieltämättä kysytään usein”, he myöntävät.

“Meidän työporukkamme koostuu noin kymmenestä vastuuhenkilöstä sekä tusinallisesta talkoolaisia, joista suurella osalla on kokemusta vastaavista töistä aiemmilta vuosilta. Hyvin usein nämä hommat niin sanotusti periytyvät, joten poisjäävällä on jo tiedossa joku, joka ottaa tehtävän vastuulleen. Tämä on suljettu alue, jonne ei luonnollisestikaan voi ottaa töihin ketä tahansa, vaikka työhönkuulumaton artistien perässä pyöriminen onkin todella vähäistä esimerkiksi takavuosiin verrattuna. Jokaisella on oma vastuualueensa, joka täytyy hoitaa kunnialla, jotta kokonaisuus toimii”, backstagen työntekijät kertovat kuin yhdestä suusta.

Kesämökiltä keikalle

Yhdessä tehtyihin vuosiin on mahtunut myös kommelluksia. Pienen kannustamisen avulla Ilosaarirockin myötä ystävystyneen porukan mieleen nousee muistoja, jotka ovat vaatineet kekseliäisyyttä ammatillisesti hyvin heterogeeniseltä joukolta. Niin, siviilissä varastomiehenä, geologina ja kirurgina työskentelevät henkilöt ovat osa päälavan backstagen henkilöstöä. Tämä ammattien kirjo on helpottanut erinäisten tilanteiden selvittelyä vuosien aikana.

“Jokainen on saanut käyttää omaa ammatillista osaamistaan”, he naurahtavat kertomatta kuitenkaan sen enempää.

“Toki aikataulumuutokset, lentojen myöhästymiset ja logistiset ongelmat ovat sellaisia, joiden selvitteleminen vaatii koko porukalta paljon. Kerran hälytimme muutaman tunnin varoitusajalla erään paikallisen kokoonpanon tuuraamaan kesämökeiltään pitkin Pohjois-Karjalaa, kun erään bändin osallistuminen peruuntui saman päivän aamuna”, sittemmin jo eläkkeelle siirtynyt työntekijä kertoo ja jatkaa. “Aivan, ei täältä osaa olla poissa, vaikka vastuu on siirtynyt jo eteenpäin. Tunnelma ja ihmiset ovat täällä aivan oma lukunsa, joten tänne täytyy tulla aina uudelleen.” Kuin sanojensa painikkeeksi nainen saa ohikulkevalta työntekijältä kunnon rutistuksen, backstagetyöhön olennaisesti kuuluvan festarihalin.

Lavan takana vuodesta toiseen hääräävää porukkaa kuunnellessa on helppoa uskoa, että festarin tunnelma ja ihmset saavat heidät viettämään tämän heinäkuisen viikonlopun Laulurinteellä. He vakuuttavat, että artistit ovat vain osa työtä, ja todellisuudessa suuret tähdetkään eivät erotu lavan takana muusta väestä. 20 000 henkeä päälavan edessä aiheuttaa kuulemma aivan samat reaktiot suurille musiikkinimille kuin kenelle tahansa muullekin.

Pieniä paloja kauneinta Suomea

Ulkomailta saapuvat artistit kiittelevät Ilosaarirockin ainutlaatuista tunnelmaa eivätkä tahdo uskoa, että keskellä metsää voi järjestää tämän kokoluokan festareita. Pohjois-Karjalan hiljaisuus ja luonnon ainutlaatuisuus aukeavat kuitenkin heti lavan takana, ja lavahenkilökunta kertookin artistien hiljentyvän vain katsoen etelässä avautuvaa Pyhäselkää. Suomitunnelmaa on ylläpidetty myös mökkisaunan lämmittämisellä, onkimisella sekä halonhakkuulla. Nämä hetket ovat tallentuneet erityisen tarkasti lavahenkilökunnan mieliin, mutta kuin yhteisestäsopimuksesta kuvia ei ole otettu. Se ei kuulu työhön.

Teen jo lähtöä, kun eräs varsin näkyvästi suomalaisessa mediassa viihtyvä rokkitukka saapuu haastattelupaikalle jo häntä odottavan toimittajajoukon luo. Matkallaan mies pysähtyy, kääntyy toimistokontin vieressä odottavien pikkutyttöjen puoleen, tiedustelee heidän nimiään ja viettää hyvän tovin piirtäen heidän vihkoihinsa. Toimittajat ja kuvaajat odottavat, mutta tällä hyväntuulisella herralla ei ole kiire.

“Niin, joskus niitä kuvia tekisi mieli ottaa”, hymyilee eräs backstage-työntekijöistä ja katselee pienten tyttöjen taatusti ikimuistoista hetkeä.

Teksti: Sari Kontra

Aihe(et): Rokin tekijät.