Ilosaarirock 11.–13.7.2014  \\  Laulurinne  \\  Joensuu  \\  ilosaarirock  \\  @ilosaarirock

Alice in Chains (USA)

Alice in Chains

Yli 20 miljoonaa albumia myynyt Alice in Chains on Pearl Jamin, Nirvanan ja Soundgardenin ohella yksi grungen tärkeimmistä yhtyeistä. Bändin, ja varsinkin sen Dirt-levyn, vaikutus raskaaseen rockmusiikkiin on ollut valtaisa. Seattlen kuninkaan saaminen Ilosaarirockiin on Rokkitoimiston väestä niin superhienoa, että halusimme antaa pitkäaikaiselle vapaaehtoiselle työntekijällemme mahdollisuuden esitellä rakastamansa yhtyeen:

" Rakastan Alice in Chainsin musiikkia. Bändi on grunge-suuruuksista musiikillisesti raskain ja vaikuttavin. Yhtyeen laulujen kuuntelukokemus on aina yhtä katarttinen. Vuonna 2002 yliannostukseen kuollut laulaja Layne Staley kuulosti siltä, että hän kärsi laulaessaan kaikkien meidän muiden puolesta. Laynen muistoa kunnioittaen päädyin 2000-luvun loppupuolella laulamaan paikallisessa AiC-tribuuttibändissä ja sitä taustaa vasten on varsin huikeaa päästä kertomaan, että Alice in Chains esiintyy kuin esiintyykin ensi kesänä Ilosaarirockissa.

Alice in Chainsin nykyinen kokoonpano – Jerry Cantrell, Mike Inez, Sean Kinney William DuVall – on toiminut jo vuodesta 2006 lähtien. Ja vaikka täytyy myöntää, että suhtauduin ensin varauksella uuteen kokoonpanoon ja uuteen laulajaan, on DuVall viimeistään uusimmalla The Devil Put Dinosarus Here -levyllä osoittanut olevansa mies paikallaan.

Eturivissä nähhään! "

Antti Rask / Daves in Chains


«  ohjelmasivulle