Ilosaarirock 11.–13.7.2014  \\  Laulurinne  \\  Joensuu  \\  ilosaarirock  \\  @ilosaarirock

A$AP Ferg (USA)

A$AP Ferg

New Yorkin vaihtoehtoräppipiireja ravistellut ryhmä A$AP Mob sylkäisi pari vuotta sitten julkisuuteen A$AP Rockyn, joka teki rahakkaan, ja hurjaan suosioon johtaneen sopimuksen Sonyn kanssa. Ryhmän seuraava tähti on myös suuren levy-yhtiön syliin päätynyt A$AP Ferg, jonka debyyttialbumi Trap Lord julkaistiin elokuussa. Levy nousi julkaisuviikollaan Billboardin kärkikymmenikköön. Fergin piti esiintyä viime kesänä Helsingissä Rockyn kanssa, mutta keikka jouduttiin perumaan. Nyt A$AP Ferg saadaan viimein Suomeen ja Ilosaarirockiin.

A$AP Fergin musiikki seilaa kollegaansa ja kaimaansa Rockya enemmän undergroundissa. Biitit ovat raskaita ja synkkiä ja meno on muutenkin melko huuruista. Singlet Work ja Shabba tuovat eläimellisyydessään mieleen Busta Rhymesin, joka vieraileekin yhdellä Fergin remixillä. Kotimaisista verrokeista Fergin väännöstä tulee mieleen Koksukoon tuotanto, jonka ystäviin A$AP Ferg taatusti uppoaa.

Kenenkään räppifanin ei tule nahjustella bajamajassa A$AP Fergin tarjotessa rajua roinaansa Rentolavalla. Näin tuhtia biittiä ei susirajalla tulla kuulemaan ihan heti uudestaan.


«  ohjelmasivulle