Ilosaarirock 11.–13.7.2014  \\  Laulurinne  \\  Joensuu  \\  ilosaarirock  \\  @ilosaarirock

Pää Kii

Pää Kii

Kakkahätä-77:sta ja The Heartburnsista tutun Teemu Bergmanin johtama punkrock-bändi Pää Kii perustettiin vuonna 2012 ja bändi oli heti kaikkien kotimaista rock-musiikkia seuraavien huulilla. Samana vuonna julkaistu esikoislevy valittiin vuoden albumiksi Rumbassa ja Soundissa ja bändi palkittiin Emma- ja Femma-gaaloissa. Tehosekoittimen Oton laulama Rakkaus repii meidät kappaleiksi taas soi radioissa ja Bergmania revittiin uutislähetyksiin ja Arto Nybergin ohjelmaan. Suomipunk oli kovassa nosteessa ja skenestä etsittiin hahmoa koko kansan tähdeksi. Kaikki, jotka tunsivat Bergmanin ja tiesivät hänen historiansa tajusivat, että nyt ollaan tekemässä väärästä jäbästä julkkista.

Pää Kii on onnistunut nousemaan punk-skenestä laajemman kansan tietoisuuteen, mutta itseään se ei ole suostunut myymään. Bergman on aivan liian arvaamaton punkkari televisioon eikä bändiä tunnu kiinnostavan kansansuosio vaikka sitä tuotaisiin eteen tarjottimella. Pää Kii tekee mitä lystää, soittaa ne keikat jotka haluaa ja fiittaa halutessaan Heikki Kuulan biisillä piittaamatta puristien mielipiteistä.

Oleellista on se, että Pää Kii on ihan perhanan kova rokkibändi, jolla on iso kasa tarttuvia punkhittejä heiteltäväksi yleisölle. Huhut kertovat, että bändi on tekemässä uusia biisejä, joten voi olla että Ilosaarirockissa kuullaan tuoretta materiaalia. Varmuudella tarjolla on kuitenkin täydellistä punkrokkia kuumaan kesäpäivään!


«  ohjelmasivulle