FIEN
EST. 1971

Ilosaarirock Joensuu 17.–19.7.2015

Ghostin dramaattinen esitys ei ampunut yli

Ruotsalainen heavy metal -bändi Ghost sopi täydellisesti Tähtiteltan viimeiseksi esiintyjäksi.

Osa Ghostin faneista oli sonnustautunut kasvomaalauksin. Kuva: Tuukka Pakarinen

Tähtiteltalla vallitsee jännittynyt ja odottava ilmapiiri. Paikalle on saapunut kaiken ikäistä että näköistä porukkaa, mutta silmiin pistää varsinkin näyttävin kasvomaalauksin sekä uskonnollisin viittauksin asustautuneet fanit. Innostuneet tunnelmat alkavat jo tässä vaiheessa tarttumaan toimittajaankin, luvassa kun on selvästikin jotain, mitä ei kannata jättää väliin.

Valojen pimentyessä teltta räjähtää suosionosoituksiin. Ghostin soittajat, Nameless Ghoulsit, astelevat lavalle mustiin kaapumaisiin asuihin ja kasvot peittäviin naamioihin pukeutuneina. Bändin vasta aloittaessa on tunnelma jo aivan katossa. Yleisö eläytyy ensi sekunneista lähtien mukaan aivan käsittämättömällä innolla.

Kukaan ei tiedä Papa Emeritus III:n oikeaa nimeä. Kuva: Tuukka Pakarinen

Kukaan ei tiedä Papa Emeritus III:n oikeaa nimeä. Kuva: Tuukka Pakarinen

Savukoneet käyvät hurjina, kun bändin vokalisti, Papa Emeritus III, saapuu paikalle näyttävin menoin. Jonkun toisen päällä pitkä kaapu, paavin päähine sekä luurankomaiset kasvomaalaukset saattaisivat näyttää turhankin kornilta, mutta tämä bändi osaa kantaa tyylinsä arvokkuudella, aimolla ripauksella kiehtovaa mystiikkaa.

Ja mystisyyttä bändissä myös riittää, sillä kaikki jäsenet ovat onnistuneet säilyttämään anonyymiutensa jo kohta seitsemän vuoden ajan.

Mutta takaisin keikkaan. Oletinkin bändin vetävän väkeä telttaan, mutta vastaavaan yhteishenkeen en osannut varautua. Metallikeikoille ominaiset yleisön huudahdukset ja ilmassa viuhuvat nyrkit tuntuvat kumman raikkaalta kaikkien indie- ja pop-keikkojen jälkeen. Eikä itse musiikissakaan ole mitään valitettavaa. Bändi tuntuu toimivan omaan korvaan livenä kymmenen kertaa paremmalta kuin levyllä.

From the Pinnacle to the Pitin loputtua vokalisti toivottaa yleisön tervetulleeksi. Vähin mutta dramaattisin liikkein mennään taas. Kolmannen kappaleen, Ritualin, aikana yhtyeen onnistuu karistaa vähäisimmätkin korniudet yltään. On oudon miellyttävää seurata, miten eleettömästi ja siltikin itsevarmalla, lähes hypnoottisella otteellaan bändin onnistuu kiinnittämään jokaisen huomio kyseiseen hetkeen. Omat jalat vipattavat väkisinkin mukana.

Ghostin lavashow on teatraalinen. Kuva: Tuukka Pakarinen

Ghostin lavashow on näyttävä. Kuva: Tuukka Pakarinen

Musiikillisesti Ghost on ehtaa metallia, ripauksella meneviä poppiin taittavia hetkiä. Lyriikoissa vilisevät raskaammalle musiikille ominaiset synkät aiheet, mutta mikään kliseisinkään heitto ei siltikään pomppaa liiallisuuksiin. Vaikuttavasta ja kovin dramaattisestakin lavashow’sta on erikseen kiitettävä. Synkät, kirkkomaiset lavasteet yhdistettynä jäsenten silminnähden hyvään yhteiskemiaan lavalla toimii kuin nakutettu.

Keikka kestää suhteellisen pitkään, mutta se ei telttaan ahtautuneita faneja tunnu haittaavan.

Kaiken sen tiukemman tykityksen jälkeen yhtyeen If you have ghosts biisi tuntuu lähes herkältä. Kappale toimii hyvin ennen encorea ja viimeisiä säkeitä.

Odotus tuntuu pitkältä, muttei liian. Jos tunnelma oli jo alussa katossa, en osaa edes sanoa missä se tässä vaiheessa on.

Lopulta bändi astelee takaisin lavalle. Vielä hetken saamme nauttia napakoista riffeistä ja koko yhtyeen mielettömästä lavakarismasta, kunnes on viimeisen kappaleen aika. Monstrance Clock on jo melkein naurettavan sopiva loppuun, mutta koko teltan laulaessa yhdessä kertosäettä ei auta kuin eläytyä mukana.

Come together, together as a one, laulattaa vokalisti yleisöä, joka nyrkin heilutusten ja taputusten lomassa näin myös tekee.

Tähän on erittäin hyvä päättää Tähtiteltan viimeinen keikka.

 

Teksti: Camilla Hanhirova
Kuvat: Tuukka Pakarinen

« »
Joensuun Popmuusikot ry · PL 240 · 80101 Joensuu       Kysy rokista: if.kcoriraasoli@ofni