FIEN
EST. 1971

Ilosaarirock Joensuu 17.–19.7.2015

Kalpeanaaman johdolla uuteen nousuun, lavalla HC Andersen

HC Andersen tuli ja tarjoili Ilosaarirockin sunnuntaihin sellaisen kattauksen suomalaista hc-punkia, ettei kenellekään varmasti jäänyt epäselväksi yhtyeen vierailu.

Heti siitä lähtien, kun juontaja huudattaa yleisölaumaa Metelli-teltassa sunnuntain hämärtyvässä illassa, on selvää, että lavalle on nousemassa jotain, jota voi kuvailla punk-skenessä luultavasti sanalla ”eeppinen”. Siinä on jotain kaunista, kun katsot ympärillesi ja näet ihmisiä, jotka seuraavana päivänä todennäköisesti pukevat päälleen harmaan puvun ja palaavat toimistolle, mutta tänä iltana he haluavat palata nuoruuteensa ja 80-lukuun, jolloin HC Andersen näki syntymänsä.

Koko illan keikka oli omistettu yhtyeen edesmenneelle solistille Ville Mäntyselle. Nyt mikin taakse groteskia raaka-punkia vetämään nousee yksi suomen rap-piirien tunnetuimmista nimistä: Paleface.

Kun on mennyt noin puoli sekuntia ensimmäisen kappaleen alusta, ei jää kenellekään epäselväksi, mitä tänne on tultu tekemään. Punkin tiukka poljento saa valonnopeudella eturivissä niskanikamat siirtymään puoli senttiä kukin tahoilleen ja niin villin pitin aikaiseksi, että perheen pienimpiä saattaa hirvittää. Gorillan agilityllä ja snautserin raivokkuudella sanoja suoltava Paleface lunastaa välittömästi paikkansa yhtyeen uutena solistina – ja mikä hienointa, on löytänyt myös ääneensä punkin.

Huomaa helposti, että kaveri on alkuperäisenkin HC Andersenin suuri fani, ja antaa kaikkensa yhtyeelle. Kuten illan keikka oli omistettu edesmenneelle laulajalle, myös illan tuotanto on omistettu historian siipien havinalle, kun kaikki soitettavat kappaleet ovat yhtyeen alkuvuosien tuotantoa.

HC Anderssen villitsi yleisöä. Kuva: Lauri Hämäläinen

HC Andersen villitsi yleisöä. Kuva: Lauri Hämäläinen

Kappaleiden suolet tyhjentävä raivokkuus, lyömäsoittimien mukana oleminen ja miesten – vaikka punk-bändistä onkin kyse – soittotaito tekevät kokonaisuudesta läkähdyttävän. Helpotusta ei tarjoa kappaleiden kesto, joka kaikessa genre-uskollisuudessaan on verrattavissa suomalaiseen aktiin. Korvat yrittävät imeä parhaansa mukaan sen, mitä vastaan heitetään. Jossain vaiheessa epätoivo hiipii, kunnes tapahtuu jotain kummallista, ja pää alkaa keinua itsestään.

Se tulee, se imee ja vie mukanaan. Se on säälimätöntä ja pelkistettyä. Siinä ei turhaan kaunistella asioita. HC Andersen tarjoaa punkkinsa hc:na.

Isit ja äidit huutavat. Varmasti huusivat jo pari vuosikymmentä sitten, päissään ja piikkitukat sojottaen. Nyt ehkä ulkoinen habitus on tasaantunut, mutta sielu tarvitsee vain pienen kipinän ja ikä muuttuu vain numeroiksi. Samaan huutoon liittyvät nuoret, jotka ovat imeneet musiikillisen historiansa vain ruudun välityksellä. Mutta se mikä punkissa on kaikkein kauneinta, on sen kyky yhdistää. Jokainen voi olla punk.

Keikan jälkeen korvissa soi, silmissä vilkkuu, päässä pyörii ja tekee mieli riehua ihan vähän. HC Andersen tuli, otti Metelli teltan yleisön ja sinetöi sen kiinni seuraavaan rokkiin saakka arvoisellaan tavalla. Mutta huudetaan nyt vielä kerran kuitenkin: H! C! Andersen!

Teksti ja kuva: Lauri Hämäläinen

« »
Joensuun Popmuusikot ry · PL 240 · 80101 Joensuu       Kysy rokista: if.kcoriraasoli@ofni