FIEN
EST. 1971

Ilosaarirock Joensuu 17.–19.7.2015

Maailman toiselta laidalta Tähtitelttaan

Angus & Julia Stonen kaunis musiikki sai pariskunnat hempeilemään Tähtiteltan hämärässä.

Angus & Julia Stone. Kuva: Mika Lehtola

Angus & Julia Stone. Kuva: Mika Lehtola

– Odota, ku se alkaa laulaa, sä sulat tähän, sanoo yleisössä seisova tyttö ystävälleen viitaten lavalla kitaraa soittavaan naiseen.

Toden totta, suloisen Julia Stonen hunajainen ääni kykenee taatusti sulattamaan viileämmänkin sydämen.

Angus & Julia Stone on australialainen sisaruspari, joka on tehnyt folk-henkistä indiepoppia jo lähes vuosikymmenen ajan. Kauniisti yhteen sointuvat äänet, stemmalaulu ja herkät sanoitukset ovat heidän tunnusmerkkejään. Sisarusparin kanssa esiintyvään kokoonpanoon kuuluvat myös kitaristi, basisti, rumpali ja kosketinsoittaja.

Intensiivistä akustista keikkaa odottanut hämmentynee keikan alkupuolen rokkimaisuudesta. Screenillä kilpaa valojen kanssa välkkyy kuva karhusta psykedeelisissä väreissä.

Toisiinsa kietoutuneet pariskunnat hempeilevät Heart Beats Slow -kappaleen tahtiin. Stonen sisarusten musiikki on omiaan juuri siihen. Akustisen kitaran, banjon ja trumpetin liittyminen joukkoon tuo musiikkiin uusia ulottuvuuksia. Se muuttuu tasapaksusta elävämmäksi kasvaen välillä mahtipontisen suureksi, välillä herkistyen jälleen.

Ensimmäisen albumin kappale All Of Me on kuvitettu jollakin, mikä tuo mieleen jääkiteet ja lumisateen. Yhtyeen kenties tunnetuin biisi, Big Jet Plane, saa yleisön hurraamaan.

Ideaalisin ympäristö Angus & Julia Stonen musiikille olisi intiimi ja tiivis. Sellainen tunnelma jää ehkä tällä kertaa saavuttamatta, mutta kaiken kaikkiaan setti on mukavaa kuunneltavaa Tähtiteltan laidalla auringonpaisteessa istuen.

Teksti: Johanna Mikkola
Kuva: Mika Lehtola

« »
Joensuun Popmuusikot ry · PL 240 · 80101 Joensuu       Kysy rokista: if.kcoriraasoli@ofni