FIEN
EST. 1971

Ilosaarirock Joensuu 17.–19.7.2015

Mirel Wagner – nainen ja kitara

Mirel Wagnerin esitys Metelli-teltassa lauantai-iltana oli puhdas, raju ja tunnelmallinen.

Mirel Wagner: sielukas ääni ja melankolinen kitara. Kuva: Terhi Hytönen

Teltassa ei juuri ole valoa ja lavakin on valaistu vain artistia varten. Nainen ja kitara. Muuta ei tarvita. Mirel Wagnerilla on kyky kertoa tarinoita aivan kuin Johnny Cashilla, ja hänen äänensä on kuin samettia sekoitettuna länkkärielokuviin.

Kuuntelijoita ei ensin ole paljoa, mutta pikku hiljaa ihmisiä alkaa valua telttaan, ja pian yleisö on kasvanut moninkertaiseksi. Kaikki kuuntelevat silmät kiinni ja huojuen. Vastaanotto on lämmin ja odottava.

Lava on täynnä tätä sielukasta ääntä, jota melankolinen kitara säestää. ”Mukava nähdä näin paljon ihmisiä, ihmisiä ja päitä. Nii ja käsiä!”, huikkaa artisti toisen laulun, Despairin, jälkeen.

”Näkyykö hameen alle?” kysyy Wagner vielä ja asettelee jalkojaan uudelleen. Yleisö naurahtaa vastaukseksi ja laulajatar tokaisee ”hyvä!” samalla, kun soittaa ensimmäisiä sointuja kappaleelle The Well. Hänen äänensä täyttää teltan, se soi ja resonoi vartalossa.

Kaikki ovat edelleen hiljaa ja keskittyvät kuulemaan jokaisen nuotin ja sanan.

Esitys ja laulajatar muuttuvat rajuiksi kuin myrsky loppua kohden. Wagner tarttuu ankarasti kitaraansa ja avaa ääntään, kunnes loppua kohden hän taas rahoittuu ja on tyyni.

Viimeinen sointu hiipuu hiljaisuuteen, ja ensimmäistä kertaa yleisöstä lähtee ääntä. Wagner kiittää ja poistuu lavalta.

”Tekis mieli itkeä”, sanoo eräs tyttö poistuessaan teltasta.

Hän ei varmastikaan ole ainoa, joka ajattelee niin.

Teksti: Monica Gathuo
Kuva: Terhi Hytönen

« »
Joensuun Popmuusikot ry · PL 240 · 80101 Joensuu       Kysy rokista: if.kcoriraasoli@ofni