FIEN
EST. 1971

Ilosaarirock Joensuu 17.–19.7.2015

Robin: ”Yksi legendaarisimmista festareista”

Robin haluaa kehittyä musiikin tekemisessä ja pitää jalat maassa.

Robin räjäytti käyntiin Ilosaarirockin päälavan karkelot. Verkkotoimitus ja Netti-TV jututtivat Robinia ennen keikkaa.

Portilla oli aamusta asti suuri määrä Robinin keikkaa odottavia faneja, ja kenttä oli jo ensimmäisen keikan aikana todella täysi.

– Ihan sikahyvät fiilikset! Tämähän on yksi legendaarisimmista festareista, Robin sanoo.

– On jotenkin aika hauskaa tietää, että porukka diggailee musasta. Keikat on sellanen juttu, joka tuntuu tosi palkitsevalta, kun on tehnyt töitä biisien eteen, Robin miettii.

– Kun porukka osaa sanat ulkoa, se on aika siistiä.

Robin haastattelussa. Kuva: Tuomas Vitikainen

Robin haastattelussa. Kuva: Tuomas Vitikainen

Robinin on helppo nimetä suosikkinsa hittientäyteisestä keikkasetistä.

– Oma lemppari on Kesärenkaat. Se toimii yleisön edessä ihan sairaan hyvin.

Robin on ottanut koko ajan suurempaa roolia omien kappaleidensa tekemisessä.

– Kun aloitettiin nää hommat, olin 12-vuotias. Olis ollu vaikea kirjottaa mistään, kun ei ollut minkäänlaista kokemusta. Koko ajan oon enemmän ja enemmän ollut mukana levyjen teossa. Nykyään oon ollut mukana kirjoittamassa jokaista biisiä, Robin kertoo.

Robinin uratavoitteet ovat ihailtavan maanläheiset.

– Otan nää musahommat niin, että haluan tehdä asiat koko ajan paremmin ja haluan kehittyä. Se pitää jalat maassa, hän sanoo.

Silti Robinilla on hieman isompiakin tavoitteita.

– Ehkä jossain vaihessa vois miettiä, että voisi laajentaa ulkomaille, mutta se on vielä ihan puhetasolla, Robin pohtii.

Teksti: Tuomas Vitikainen
Kuvat: Tuomas Vitikainen ja Kalle Kervinen

« »
Joensuun Popmuusikot ry · PL 240 · 80101 Joensuu       Kysy rokista: if.kcoriraasoli@ofni