FIEN
EST. 1971

Ilosaarirock Joensuu 17.–19.7.2015

Sunn O))) luo aivan uuden maailman

Sankka sumu, hiljainen yleisö. Joku nostaa nyrkkinsä kohti kattoa, toinen riiputtaa päätään. Ilman rumpuja, pääosin vain kitaran ääntä kierrättämällä Sunn O))) tarjoaa yleisölle poikkeavan ja unohtumattoman keikkakokemuksen.

Sunn O))). Kuva: Janne Sund

Sunn O))). Kuva: Janne Sund

Jo ennen ensimmäistä säveltä teltassa on niin sumuista, että lavalle on vaikea nähdä. Savun seasta erottuu mustan hahmon siluetti, yleisö nostaa kädet ilmaan. Alkavaa musiikkia kuvaavat ensikosketukselta parhaiten sanat pörinä ja rätinä, joiden seasta ilmaan iskeytyy ristiriitaisia säveliä. Mieleen hiipii kauhuelokuvamainen fiilis.

Keikan ensimmäiset 15 minuuttia pysyttelevät musiikillisesti samalla tasolla. Juuri mitään uutta ei tapahdu, kuuluu vain pörinää. Äänimaisema on hiukan samankaltainen kuin useimpien yhtyeiden keikkojen lopussa, kun ensin rymistellään ja hallitun kaaoksen jälkeen annetaan soittimien jäädä soimaan. Tästä vain puuttuu se ryminä, eivätkä pitkät äänet sammu koskaan.

Alun aiheuttaman hämmennyksen laskeuduttua musiikista alkaa etsiä jotain, mihin tarttua. Mistään ei kuitenkaan saa otetta. Sillä ei ole väliä, ovatko silmät sumun keskellä auki vai kiinni – musiikki upottaa, pakottaa rauhoittumaan ja kuljettaa jonkinlaiseen zen-tilaan, jossa väkisinkin alkaa tutkailla oman sielunsa sopukoita. Onko tämä sellainen keikka, jolta poistutaan täysin uutena ihmisenä?

Ensimmäiset sanat kajahtavat ilmoille lavalta, kun keikan alusta on kulunut 20 minuuttia. Vielä tässä vaiheessa ei voi puhua laulamisesta: kyse on pikemminkin matalasta, korisevasta puheesta ja hengitysäänistä. Äkkiä ääni nousee korkealle ja palaa sitten matalaksi puheeksi, muuttuu murinaksi ja muotoutuu hiljalleen melodisemmaksi, melkein laulamiseksi, kunnes palaa takaisin lähtöpisteeseen. Ääneen käytetään voimakasta efektiä, joka korostaa murinaa ja saa korkeimmat äänet kuulostamaan etäisesti tuulelta.

Ajantaju katoaa kokonaan. Elämän etenemisen havaitsee ainoastaan siitä, että kappaleissa syntyy jotain uutta. Tunnistettavia säkeistöjä ei ole, vaan musiikki soljuu hitaasti eteenpäin, taakseen katsomatta. Puheessa käy paniikinsävyinen sointi. Keikan huippukohta saavutetaan, kun laulu muuttuu pitkäksi O-äännettä vastaavaksi murinaksi, joka ottaa mukaansa sävyjä kurkkulaulusta. Taustalla oleva äänimaailma on edelleen samojen matalien sävelten pörräystä.

Ainakin ensimmäistä kertaa yhtyettä kuuntelevalle täydellisenä yllätyksenä tulevat äkkinäiset isot rääkäisyt, joita todella säikähtää. 45 minuutin jälkeen laulu loppuu, kaikki palaa taas pörinäksi. Savu on niin sakeaa, ettei yleisön eturiviä enää näy. Kaikki yrittävät päästä lähemmäs lavaa. Vierustoverista erottaa enää vain siluetin.

Yleisö on musiikista haltioissaan. Metelli-teltta on täysi. Joukon reunoilla istutaan maton päällä ja meditoidaan. Moni seisoo sylikkäin, ovat unohtuneet halaamaan. Päätä riiputetaan kasvot kohti maata, ollaan täysin liikkumatta. Joku levittää kätensä sivuilleen, nostaa kasvonsa kohti kattoa ja jää siihen asentoon. Kasvot ovat ilmeettömät, seesteiset. Kun keikan lopussa äänimaailma madaltuu entisestään, koko keho resonoi mukana.

Sunn O))). Kuva: Antti Pitkäjärvi

Sunn O))):n yleisöä. Kuva: Antti Pitkäjärvi

Bändin jäsenten siluetit pääsee näkemään kunnolla vasta, kun musiikki loppuu kokonaan. Kolme kaapuihin pukeutunutta henkilöä kumartaa ja poistuu lavalta yleisön vislausten ja taputusten saattelemina. Paikalta löytyy fani, joka on käynyt Sunn O))):n keikoilla ennenkin.

– Yhtä loistava oli kuin aina aiemminkin. Tässä koukuttavaa on se fiilis, ettei kukaan oikein tiedä, miten pitäisi olla.

Vaikka pimeästä teltasta poistutaan takaisin auringonpaisteeseen, on olo pitkään kuin unissakävelijällä. Kaikkea on vaikea pukea sanoiksi. Sunn O))) onnistuu synnyttämään Ilosaarirockin keskelle aivan uuden maailman, jonka kokemisesta tulee upea olo.

Teksti: Anne Tuovinen
Kuvat: Antti Pitkäjärvi

« »
Joensuun Popmuusikot ry · PL 240 · 80101 Joensuu       Kysy rokista: if.kcoriraasoli@ofni