Joensuu 15.–17.7.2016

Ensimmäiset leiriytyjät

Ravileirinnän avautuessa torstaina porttien ulkopuolelle oli jo ehtinyt kasaantua jonoa. Ravileirinnässä viehättää etenkin se, että siellä on helppo tutustua uusiin ihmisiin ja että siellä riittää aina tekemistä.

_DSC0866

Ravileiriytyjiä riitti jonoksi asti. Kuva: Jon Norppa

Ravileirintä avautui torstaina kello 18, ja innokkaimmat olivat jo hyvissä ajoin odottamassa porttien ulkopuolella.

Mikkelistä tulleen Heljän ja Helsingistä saapuneen Saaran odotus muuttui yllättävän pitkäksi.

_DSC0850

Odottamassa leirintään pääsyä. Kuva: Jon Norppa

– Me luultiin, että leirintä aukeaa kolmelta, ja tultiin tänne jo kahdeltatoista. Sitten sinkoiltiin tavaroitten kanssa etanavauhtia sadetta pakoon. Mie nukuin päikkärit kirjastossa, ja sitten tultiin uudestaan tähän, Heljä sanoo.

Heljän matka rokkiin alkoi aamulla jo vartin yli seitsemän. Saara lähti matkaan yhdentoista aikoihin vanhempiensa luota Kiteeltä. Hyvissä ajoin Joensuuhun saapumiselle on syynsä.

– Se on perinne, että tullaan jo torstaina, Heljä kertoo.

– Olisiko tämä 9. kerta, kun ollaan Ilosaarirockissa ja Ravileirinnässä. Kerran oltiin Niittyleirinnässäkin, Saara lisää.

Rokkivuosia on siis kertynyt jo huima määrä. Mikä kaveruksia viehättää Ilosaarirockissa?

– Mun mielestä täällä on Suomen kesäfestareista paras tunnelma. Esiintyjistä riippumatta täällä on aina kivaa, Saara selittää.

Olennaisen osan kesäfestarin tunnelmasta muodostaa leirintäalue, jossa juhlat jatkuvat ympäri vuorokauden. Heljän mukaan tunnelma leirinnässä voi vaihdella paljonkin, mutta tekemistä joka tapauksessa riittää.

– Tunnelma riippuu ihan siitä, ketkä siihen tulee ympärille. Mutta tosi paljonhan siellä on tekemistä, ja musta tuntuu, että sitä on joka vuosi enemmän. Mie luin jostain, että tänä vuonna pystyy panttia vastaan vuokraamaan pelejä, niistä oon aika innoissani. Pääsee pelaamaan mölkkyä ja muita pihapelejä.

Heljä ja Saara ovat sitä mieltä, että Ilosaarirockin erityinen tunnelma muodostuu leirinnän ja muun festarialueen yhdistelmästä. Leirinnässä on kuitenkin helpompaa löytää uusia tuttavuuksia kuin muualla alueella.

– Enemmän leirinnässä tutustuu ihmisiin kuin alueella, Heljä pohtii.

– Se on totta, en mä oikeastaan alueella saa koskaan uusia kavereita, mutta leirinnässä joka vuosi, Saara täydentää.

Viikonlopuksi on luvattu kaikkea mahdollista säätä, muun muassa sadetta ja ukkosta. Hyvä teltta on oleellinen tekijä festariviihtyvyyden takaamiseksi, ja sellainen löytyy myös Heljän ja Saaran varustuksesta.

– Me ollaan oltu se yhdeksän vuotta samassa kahden hengen teltassa, se on ollut ihan hirveetä. Tänä vuonna ajattelin, että nyt satsaan, kun alkaa tulla kymppisynttärit lähelle, ja ostin neljän hengen teltan. Eli vaikka sataa, me ehkä mahdutaan olemaan siellä muutenkin kuin limittäin, Heljä kertoo.

– Niin, eikä tarvi tuoda teltan sisälle märkiä kamoja, kun siinä on semmoinen eteistilakin, Saara huomauttaa.

Tämän vuoden artistikattauksesta kaksikon suosikkeja ovat ainakin Tesseract ja Antti Tuisku.

– Mua olisi kiinnostanut se Wolf Alice, mutta se menee kyllä Antti Tuiskun kanssa päällekkäin, Saara harmittelee.

Saaralla kävi kuitenkin onni onnettomuudessa, sillä Antti Tuisku siirrettiin keikkansa peruneen Ellie Gouldingin paikalle lauantain viimeiseksi esiintyjäksi. Tuiskun alkuperäisellä paikalla puolestaan esiintyy Gouldingin korvaaja Passenger.

– Kivaa, sitten päästään molempiin, Saara iloitsee.

Leirinnän portti avautuu muutaman minuutin kuluttua, ja Saaran ja Heljän pitkä odotus palkitaan.

_DSC0853

Leirinnässä on hyvä fiilis. Kuva: Jon Norppa

Keravalainen Arttu puolestaan on odotellut portilla vasta kymmenisen minuuttia. Festarimatka alkoi kuitenkin jo puoli yhdeksältä, kun bussi lähti Helsingistä kohti Joensuuta.

Kaverit tulevat huomenna, mutta Arttu päätti aloittaa festaroinnin Joensuussa jo aikaisemmin.

– Tulin tänään, että pääsen katsomaan Atomirottaa Kerubin Suvitansseihin, Arttu kertoo.

Arttu on jo kolmatta kertaa Ilosaarirockissa, ja hän on majoittunut myös aiempina vuosina Ravileirinnässä. Mikä saa palaamaan aina uudestaan?

– Jotenkin se on tämä festarin helppous. Ja se, että aina on hyvä meininki ja ihmiset on mukavalla tuulella.

Ilosaarirockin helppous syntyy muun muassa lyhyistä välimatkoista.

– Ei tarvitse kulkea busseilla, ja keskustakin on ihan lähellä festarialuetta.

Artunkin mielestä leirinnässä on kaikista helpointa saada uusia kavereita.

– Leirinnässä on ollut ihan leppoisaa. Saa nukuttua, jos siltä tuntuu, mutta voi sitten myös istua iltaa halutessaan. Ja hyvin on tutustunut uusiin ihmisiin.

Verkkotoimitus on jututtanut myös Ilosaarirockin leirintäkoordinaattoria, jonka haastattelun pääsee lukemaan täältä.

Teksti: Ida Käkelä
Kuvat: Jon Norppa

« »
Joensuun Popmuusikot ry · PL 240 · 80101 Joensuu       Kysy rokista: