Joensuu 15.–17.7.2016

Kierrätyksen ilosanoma ja yllätykset

Ravileirinnän kierrätysonnenpyörä on jo kerännyt paljon innokkaita roskienkerääjiä koettamaan onneaan.

Ravileirinnästä löytyy muun alueohjelman ohella myös kierrätysonnenpyörä, jossa pyörää pääsee pyöräyttämään, kun osaa kierrättää pussillisen keräämiään roskia oikein. Hyvän mielen lisäksi voi voittaa jonkin palkinnon. Villet Kotala ja Vehmasaho opastavat epätietoisia paikalla.

– Monille on vaikeaa pähkäillä, mikä kaikki kuuluu energiajätteeseen. Me opastamme, Kotala sanoo.

Kierrätys on kivaa! Kuva: Markus Korpi-Hallila

Kierrätyskarnevaaliin on saatu jo pari kanta-asiakastakin, jotka ovat jo voittaneet kaikki voitettavissa olevat palkinnot. Pyörässä on peruspalkintojen lisäksi yllätyskohta, josta voittaa jonkin muita isomman palkinnon. Lisäksi on musta sektori, joka tarkoittaa tehtävää.

– Me ollaan keksitty vaikka runo ja kärrynpyörä tehtäväksi.

Kotalan mukaan ihmiset ovat ottaneet kierrätysonnenpyörän todella hyvin vastaan. Väkeä on käynyt muutama tunnissa.

– Ihmiset tuntuvat olevan todella kiinnostuneita kierrätysasioista.

Monet artistitkin ovat ihastelleet festarin ympäristövastuullisuutta. Esimerkiksi Tiisun artistit päivittelivät Netti-TV:n haastattelussa, että eivät ole ikinä ennen nähneet backstagea, jossa kierrätys olisi järjestetty niin hyvin.

Teksti: Pasi Huttunen
Kuva: Markus Korpi-Hallila

« »
Joensuun Popmuusikot ry · PL 240 · 80101 Joensuu       Kysy rokista: