Joensuu 15.–17.7.2016

Rokkityöläiset astuivat palvelukseen

Vapaaehtoisten tuki ja turva, henkilöstö, avasi toimipisteensä jäähallilla torstaina ja duunarit pääsivät hakemaan työpaitansa ja -passinsa sekä festarirannekkeensa. Myös henkilöstö koostuu vapaaehtoisista, jotka auttavat duunareita tarvittaessa.

Henkilöstössä on hymy herkässä. Kuva: Markus Korpi-Hallila

Henkilöstössä on hymy herkässä. Kuva: Markus Korpi-Hallila

Tiskin takana duunareita auttamassa oli torstaina muun muassa joensuulainen Oona Malinen, joka viihtyy vapaaehtoisena henkilöstössä.

– Parasta tässä työssä on asiakaspalvelu ja mukavat tyypit, joiden kanssa saa tehdä työtä ja jutella.

Oona oli yrittänyt päästä henkilöstöön töihin myös aiempana vuonna. Hän halusi nimenomaan töihin rokkiviikolle ennen itse festaria, jotta pääsee nauttimaan vapaasti viikonlopusta ja keikoista.

– Ellie Gouldingin keikan peruuntuminen harmittaa, mutta onneksi on Antti Tuisku!

Vielä ensimmäisenä päivänä ei pitkiä jonoja ollut syntynyt. Allekirjoittaneen hakiessa omia tarvikkeitaan paikalla ei ollut jonoa, ja henkilöstön tyypeillä oli aikaa rupatella hetken. Pahoja ruuhkia ei yleensä synnykään, sillä homma pyörii monen työntekijän voimalla. Lauantai-iltapäivänä on kokemusten mukaan pisin jono, joten silloin palvelukseen ilmoittautuvat duunarit, varautukaa odotteluun!

Joensuulainen Petra Penttinen, 15, osasi ennakoida ja oli hakemassa tarvikkeita hyvissä ajoin ennen lauantain työvuoroa. Hän on töissä Vekararokissa, mutta ei tiennyt vielä haastatteluhetkellä, mitä tarkalleen tulee siellä tekemään. Vapaaehtoiseksi Petran houkutteli mukaan kaveri. Kaverien tapaaminen onkin parasta tapahtumassa.

– En ole aiemmin käynyt Ilosaarirockissa enkä ollut festareilla töissä. Odotan tapahtumaa tosi innolla, uskon että tulee olemaan hauskaa. JVG on pakko nähdä!

Tunnelma jäähallilla oli odottava – ihan kohta päästään käärimään hihat ja aloittamaan festarit!

Teksti: Anna Mikkonen
Kuva: Markus Korpi-Hallilla

« »
Joensuun Popmuusikot ry · PL 240 · 80101 Joensuu       Kysy rokista: