Joensuu 15.–17.7.2016

Vinkit rokkituristille: Rokkiviikolla tapahtuu ja soi!

Kesän parhaaksi viikoksikin tituleerattu rokkiviikko on Joensuun kesän kohokohta. Ilosaarirockin aikana hauskuus ei rajoitu pelkästään viikonlopun festareihin Laulurinteellä, vaan koko viikon ajan Joensuussa sattuu ja tapahtuu myös paljon muuta. Musiikki soi Laulurinteen lisäksi myös kaupungin keskustassa, ja ympäriltä voi bongata kaikkea graffititaiteesta katuesiintyjiin, diabolosta roller derbyyn, ja tanssista jos jonkinmoisiin työpajoihin. Rokkiviikolla kannattaa todellakin olla Joensuussa!

Musiikkia tulvillaan

Vaikka kesän parasta viikonloppua juhlitaankin vasta perjantaista sunnuntaihin, voi festaritunnelmaan virittäytyä jo edeltävän viikon aikana. Tiistaista torstaihin Ravintola Kerubissa järjestetään perinteiset Suvitanssit, joiden esiintyjäkaartiin lukeutuvat muun muassa Hero Dishonest, Asa ja Atomirotta. Lisäksi Kerubissa bailataan myös lauantaina ja sunnuntaina Ilosaarirockin virallisissa jatkobileissä, joissa lavalle astelevat The Blanko, Lyömättömät ja Ode. Kaikille Kerubin keikoille on vapaa pääsy!

kerubin_klubit

Kerubissa soi elävä musiikki koko Rokkiviikon ajan.

Myös muut Joensuun ravintolat osallistuvat festarifiiliksen nostattamiseen rokkiviikon aikana. Teatteriravintolalla nautitaan Popkatu-klubin ja Jaakko Teppo –illan anneista, Wanhassa Aitassa juhlitaan Popkamu-klubilla ja Sointulassa päästään kuulemaan Lulu-klubin esiintyjiä. La Barre taas tarjoaa muun muassa kansanmusiikin, folkin ja rockin vastapainoksi punk- ja metallimusiikin ystäville herkkua keskiviikon punk-klubillaan ja torstain Surmakujallaan.

Rokkiperjantain avaa jo kymmenettä kertaa järjestettävä Rytmipuisto-tapahtuma Vapaudenpuistossa. Rytmipuistosta on hyvä siirtyä Ilovaarirockiin nostalgisoimaan festaritunnelmia rokin alkuperäiselle pitopaikalle Ilosaareen. Keikkoja soitetaan sekä ulkolavoilla että sisällä Ravintola Kerubissa, ja päälavalle nousevat muun muassa Miljoonasade, Tommi Läntinen sekä Paul Oxley’s Unit.

Vekararokki Ilosaaressa lauantaina 16.7. klo 11-15.

Vekararokki Ilosaaressa lauantaina 16.7. klo 11-15.

Vekararokki kajahtaa ilmoille rokkilauantaina Ilosaaressa, jossa muksuyleisö ja muut lapsenmieliset voivat rokkailla Herra Heinämäen Lato-orkesterin, Höpinätötterön ja The Bätmänsin tahtiin. Samalla voi nauttia vaikka piknikistä viihtyisässä Ilosaaressa. Klassisen musiikin ystäville rauhallisempia tunnelmia tarjoaa 9.–13.7. Joensuun musiikkijuhlat, joissa voi nauttia esimerkiksi Soile Isokosken Mozart- ja Brahms-tulkinnoista.

Tapahtumaa kerrakseen

Musiikin lisäksi festarikävijöitä hemmotellaan myös muulla sisällöllä rokkiviikon aikana. Jo ennen varsinaisen rokkiviikon alkamista Joensuu nauttii väriloistosta 9.–10.7. järjestettävien Graffitin SM-kisojen merkeissä. Kisan voittaja julkistetaan rokkisunnuntaina 17.7.

Maanantaina 11.7. puolestaan starttaa viisipäiväinen katutaidetapahtuma RYMINÄ, jonka aikana kymmenen graffititaiteilijaa antaa uuden ilmeen Laulurinteen lähellä sijaitsevan Kuntokeitaan seinille.

Keskiviikosta perjantaihin Torilavalla taistellaan perinteiseen tapaan diabolon, jojopelaamisen ja kendaman Suomen-mestaruudesta, ja perjantaina ja lauantaina Kävelykadulla järjestettävässä Alanko katutähdeksi? -kilpailussa taas kisataan parhaan katuesiintyjän tittelistä. Rokkilauantaina hurjaa menoa on luvassa jäähallilla aivan festarialueen tuntumassa, kun roller derby -joukkueet ottavat mittaa toisistaan näytösottelussa.

Tiistaina ja perjantaina voit vapauttaa luovuutesi Taidemuseon pihalla Elementit -tanssi-improvisaatiotyöpajassa. Keskiviikosta perjantaihin Vapaudenpuiston vannetanssityöpajoissa pääsee tutustumaan hoopdancen saloihin, ja perjantaina mukaansa tempaa Vapaudenpuiston akrojooga-työpaja, jossa yhdistellään akrobatiaa ja joogaa. Kaikkiin työpajoihin on vapaaehtoinen pääsymaksu.

Tiistaina Botanian kasvihuoneilla järjestettävään Piilevän musiikin festivaaliin voi osallistua joko etsiskelevänä yleisönä tai yllättävänä esiintyjänä! Torstaina Kävelykadun Runokaraokessa voi puolestaan päästää runoratsunsa laukkaamaan ja tulkita tunnettuja laulutekstejä runomuodossa.

Rokkiviikolla Joensuusta löytyy myös perheen pienimmille vaikka mitä tekemistä. Tiistaina Rujo ry:n skeittityöpaja tutustuttaa juniorit skeittauksen saloihin Tuulaakin edustalla. Tiistaina ja keskiviikkona Pakkahuoneella piirretään, maalataan ja leikitään Rupilisko rokkaa! -työpajassa. Keskiviikkona ja torstaina naperoita viihdyttää Taidemuseon pihalla järjestettävä LastenPop, jossa tarjolla on pomppulinnoja, seikkailurata, askartelua ja musiikkia. Perjantaina joensuulainen legenda Karate-Mauri opastaa työpajassaan karaten saloihin taidekeskus Ahjolla.

Katso:
www.kerubi.fi/ajankohtaista.php?nid=263
www.vekararokki.fi
www.parasviikko.fi
www.popkatu.fi
www.ilovaarirock.com
www.katutaide.com/graffitin-sm
www.joensuunmusiikkijuhlat.fi/2016

Teksti: Ida Käkelä

« »
Joensuun Popmuusikot ry · PL 240 · 80101 Joensuu       Kysy rokista: