Ilosaarirock Joensuu 3 päivää 14.-16.7.2017

Insomnium voitti. Piste

Kolmen vartin metallihartauden jälkeen räjäytettiin pitti pyörimään. Insomnium teki Joensuun kaupunginorkesterin kanssa metallihistoriaa.

Kuolemahevi kohtasi kaupunginorkesterin ja lopputulos oli jotain upeaa. Kuva: Markus Korpi-Hallilla

Ennen Insomniumin konsertin alkua törmään useampaankin joensuulaisen musiikkielämän vaikuttajaan, jotka ovat nähneet vaivaa järjestääkseen aikataulunsa niin, että eivät varmasti missaa tätä. Ilmassa on suuren tapauksen tuntua jo hyvissä ajoin ennen bändin ja Joensuun kaupunginorkesterin saapumista.

Kuulemma keikka piti taltioida, mutta se ei sitten onnistunutkaan, joten senkään vuoksi tätä ei kerta kaikkiaan voinut jättää näkemättä. Soittoajan lähestyessä väki vaeltaa Tähtitelttaan jo hiukan nopeammin askelin.

– Pääasia, että Insomniumin näkee, mutta muuten sitten ihan sama, toteaa joku takanani painokkaasti.

Orkesteri tulee lavalle ensin ja saattelee bändin rauhallisella kehittelyllä lavalle. Bändi räjäyttää biisin kunnolla käyntiin ja seuraavat 45 minuuttia ovatkin sitten historiaa.

En tiedä, onko soittoaika tarkoituksella mietitty, mutta maiseman värjäävä laskeva aurinko luo osaltaan upeaa tunnelmaa.

Bändin itsensä kaupalliseksi itsemurhaksi kuvailema Winters Gate on levyllä noin 40 minuutin mittainen eepos, joka perustuu basisti-laulaja Niilo Seväsen kirjoituskilpailumenestystä niittäneeseen novelliin. Mukana on melodeathia, bläkkistä, doomia ja synkeän kauniita suvantokohtia, jotka pysyvät silti koko ajan tunnistettavasti Insomniumina.

Näin pitkän biisin soittaminen livenä ei ole kevyt suoritus, ja orkesterin sovittelu bändisoittoon on sekin omanlaisensa operaatio. Insomnium ja orkesteri onnistuvat. Orkesterin äänenvoimakkuus on säädetty juuri hitusen verran mielipiteitä jakavalle tasolle, mutta siihen, missä seison, se kuuluu juuri oikealla volyymilla ja luo taustalle äänimaiseman, joka kannattelee orkesterin soittoa hyvin. Välillä jouset nousevat tavattoman kauniina sivujuonteena hiukan enemmän esiin.

Nyrkkejä on pystyssä, mutta toisin kuin hevikeikoilla yleensä, tunnelma on seesteinen ja jopa harras. Ihmiset keskittyvät kuuntelemaan yhtä intensiivisesti kuin bändi ja orkesteri keskittyvät soittoonsa. Winters Gaten aikana kitaristi Markus Vanhala on oikeastaan ainut, joka yrittää irroitella hiukan vapautuneemmin.

Toisen kitaristin Ville Frimanin kerrotaan vitsailleen, että bändille merkitty puolentoista tunnin soittoaika johtuu siitä, että bändi vetää biisin kahdesti. Tämä yleisö olisi varmaan kuunnellut sen tyytyväisenä. Ja hurrannut päälle.

Harvoin yleisö joutuu odottamaan sen kolme varttia kuullakseen välispiikin: – Haluatteko te kuulla toisenkin biisin? Yleisö haluaa, ja kun The Gale vaihtuu Mortal Shareksi, muuttuu tunnelma täysin.

Pitti lähtee pyörimään ja bändikin vapautuu ja rentoutuu niin paljon, että soiton menevyys monikertaistuu, mutta tarkkuus romahtaa.

Villiintynyttä festarikansaa se ei näytä haittaavan, kun hitti toisensa jälkeen pyörähtää soimaan. Lämpotila nousee teltassa, vaikka ilta kylmenee. Tietenkin nähdään myös wall of death ja se törmäyksen keskelle epähuomiossa jäänyt hiukan säikähtänyt nuori nainenkin pelastetaan. Kaikki on taas hyvin.

Kuriositeettina soitetaan vanhoista biiseistä Medeia, mutta muuten pysytään uudemmissa ja tunnetummissa kappaleissa. While We Sleepin soidessa keikan lopuksi lienee pitin pyöriminen nostattanut sen verran pölyä ilmaan, että silmät uhkaavat vähän kyyneltyä. Siitä pölystä se varmasti johtuu.

Insomnium liittyi nyt siihen jatkumoon, että Ilosaarirockin lavoilla on tehty historiaa. Tämä on merkittävä tapaus.

Teksti: Pasi Huttunen
Kuva: Markus Korpi-Hallila


Osta lippu >
Ilosaarirock