Metelli-teltan tirehtöörit

Dynaaminen juontajakaksikko Samu ja Iiro johdattivat verkkotoimittajan festarijuontamisen saloihin.

Juontajakaksikko Samu (vas.) ja Iiro huolehtivat Metelli-teltan tunnelman nostattamisesta. Kuva: Valentin Abramenkov

Helteinen sunnuntai-iltapäivä alkaa olla kuumimmillaan, kun tapaan Metelli-teltan energisen juontakaksikon Samun ja Iiron. Miehet tulevat ulos teltan bäkkärialueelta heti juonnettuaan Jarkko Martikaisen keikan loppuspiikit. Seuraavaan juontoon on yli tunti aikaa, joten istahdamme varjoon juttelemaan.

Kun Iirolta ja Samulta kysyy, mikä on ollut tämän vuoden rokissa erityisen siistiä, molemmat mainitsevat juuri äsken soittaneen Martikaisen keikan juonnon.

— Myös Millencolin oli tosi kova, koska olin itsekin 90-luvulla skeittipunkkari. Ja eilinen Huoratronin epilepsiapoppi! Samu lisää.

— Yksittäisenä hienona hetkenä voisi mainita myös festarin aloitushetken, kun Mäkki esiintyi. Siellä oli alusta lähtien ihmiset aivan innoissaan, ja artisti myös. Oli vähän mietitty, onko täällä heti ensimmäisen bändin aikana ketään, mutta siellähän oli teltta ihan täynnä. On mukava mennä juontamaan, kun yleisö on jo lähtökohtaisesti meidän puolella ja innokkaana lähdössä mukaan, Iiro jatkaa.

Odotatteko jotain esiintyjää vielä erityisesti?

— Oranssia Pazuzua, ihan hands off, Samu toteaa.

— Sama, en ole bändiä varsinaisesti kuunnellut, mutta tiedän maineen, ja innolla odotan nyt vihdoin näkeväni sen, Iiro myötäilee.

— Ja sitten Wasted, joka on nyt 20-vuotisrundia vetämässä. Se on itsessään jo ihan tarpeeks arvokas tilaisuus. Tulipa asiallinen vastaus! Samu ihmettelee.

Kaksikko ei suinkaan ole ensimmäistä kertaa juontohommissa yhdessä, vaan yhteistä taivalta on takana jo kolmisen vuotta.

— Metelliä juonnetaan nyt toista kertaa, ja sitten on tehty näitä Lehtiä ja Lunta Ilosaaressa -hommia ja Kerubin keikkoja, Samu kertoo.

Onko vuosien varrella sattunut joskus jotain kommelluksia?

— Tänä vuonna on mennyt kaikki onneksi todella sulavasti.  Koko ajan stage managerin kanssa odotetaan, että jotain tässä vielä käy. Mutta viime vuonna kävi sellainen juttu, että Wolf Alicen kamat oli jääneet lentokentälle ja keikka myöhästyi seitsemän minuuttia. Siitä toisaalta huomaa tämän organisaation vahvuudet, että hoidetaan hommat nopeasti kuntoon. Ja sitten Frank Carter & The Rattlesnakesin keikalla viime vuonna circle pitissä joku kaatui ja loukkaantui. Frank Carter oli loistava, se laittoi keikan seis ja kaikki pysähtyi siihen paikkaan. Carter muistutti yleisöä, että täällä pitää olla hauskaa. Sitten bändi vaihtoi biisin lennosta ja käski kaikki teltassa istumaan maahan. Kaikki istuutui, bändi soitti yhden slovarin ja sitten meininki jatkui. Se oli todella ammattitaitoista, Samu muistelee.

— Ja hienon näköistä oli, kun teltallinen ihmisiä istui maassa ja odotti kiltisti, milloin jatketaan, Iiro lisää.

Juontajat itse ovat välttyneet suurimmilta mokilta.

— Ei meille ole sattunut mitään isoja kommelluksia. Juontohommien alkuaikoina piti kyllä hakea vielä rytmiä aikataulujen noudattamiseen. Jotkut bändit saattaa vetää ihan maksimiajan ja joskus setit on lyhempiä, Iiro selittää.

— Mitä Iiro nyt tuossa kiertelee, niin minähän siis olin kahvilla kaikessa rauhassa, kun tajusin, että ei hitto, mun muuten pitää olla ihan kohta lavalla. Viimeisen neljän tahdin aikana ehdin juosta lavalle. Mutta sain hyvät sykkeet siinä päälle, Samu tarkentaa.

Kirjoitatteko juonnot valmiiksi etukäteen?

— Me yritettiin joskus, mutta kyllä ne syntyy meillä paremmin lennosta, Samu toteaa.

—Silloin kun tehtiin ensimmäiset juonnot, oliko se nyt vuoden 2014 Lehtiä Ilosaaressa, yritettiin pohtia, mikä tekisi meidän juonnoista vähän erilaisia. Katsottiin sitten taustatietoja artisteista. Sitten muistan sen Jukka Pojan juonnon, jossa meillä oli paljon kökköjä vitsejä. Ne kyllä toimi siinä yhteydessä. Täällä Ilosaaressa juonnot on karsiutuneet lyhemmiksi, kun juonto pitää saada tehtyä alle puoleen minuuttiin. Kyllä edelleen otetaan artisteista selville perusinfot, mutta ei niille aina ole käyttöä. Jos vaan tilaisuus on, me kysytään artisteilta, mitä he itse haluaa heistä sanottavan, Iiro valottaa.

Osa artistien juontotoiveista on vähemmän mairittelevia.

— Monet toivoo aina juonnoissa samaa juttua: että sanokaa, kuinka me ollaan paskoja. Siis ei Iiro ja minä, vaan ne artistit. Sitä on tänä vuonna pyydetty jo ainakin kolme kertaa. Ja kyllä me on sanottu se, Samu paljastaa.

— S-Tool pyysi sanomaan, niin kuin me sanottiinkin sitten, että he ovat omien sanojensa mukaan Suomen paskin bändi, mutta heidän jalo tavoitteensa on olla koko maailman paskin, Iiro nauraa.

— Yksi vakiojuonto meillä on, ja se on Viikatteelle. Heidät on lavalle saateltu useamman kerran. Aikoinaan, kun oltiin muistaakseni ekaa vuotta juontamassa, he toivoivat, että pitää juontaa: ”Kouvostoliiton Tommi Läntiset paskempina kuin koskaan”. Se on pysynyt nämä vuodet, Samu kertoo.

Kuinka paljon olette artistien kanssa tekemisissä juontojen yhteydessä?

— Ei hirveästi, paitsi jos on sellaisia tuttuja, joita ollaan pidempi aika juonnettu. Niitä voi mennä moikkaamaan. Yleensä ennen keikkaa artistit tarvitsee rauhaa. Eikä keikan jälkeenkään mennä bäkkärille tunkemaan. Tehdään vaan läpsystä vaihto lavalla yleensä, Samu sanoo.

— Monesti kommunikaatio toimiikin stage managerin kautta. Aina ei olla edes tavattu bändiä, mutta heiltä on tullut tieto, etteivät halua alkujuontoa, ja se on täysin ok. Eli ei siis ainakaan meillä juontajina ole mitään villiä meininkiä artistien kanssa bäkkärillä. Aika paljon vaan pysytään poissa tieltä ja kunnioitetaan heidän työtään, Iiro lisää.

— Meillä on tämä vanha viisaus, joka keksittiin jo ekana juontovuonna, että juontajat on arvohierarkiassa aivan pahnan pohjimmaisena, Samu vitsailee.

Pahnan pohjimmaisia tai ei, juontajilla on festarilavalla kuitenkin selkeä tehtävä.

— Juontajan pestissä on vähän sellainen symbolinen seremoniamestarin arvo. On totuttu siihen, että lavaa ylläpitää joku tunnelmannostattaja, vähän niin kuin tirehtööri sirkuksessa. Eihän tämä työ raskasta ole, pitää vain olla siellä paikalla tiettyyn aikaan. Me arvostetaankin tosi paljon niitä, jotka tekee sitä fyysistä työtä festarien eteen, koska he tekee tällä hetkellä paljon enemmän kuin me. Mutta kiva jos saadaan näitä hommia jatkossakin tehdä, mukavaahan tämä on, Iiro pohtii.

— Erikseen haluan kiittää jälleen kerran sitä, miten ruokailu on täällä järjestetty. Täällä on Suomen festareista parhaat ruuat, Samu kiittelee.

— Eikä ole muutenkaan tullut festariaikana vastaan sellaisia tilanteita, ettei jutut toimisi, vaan kaikki pyörii ja homma hoituu, Iiro täydentää.

Iiron taskusta pilkistävät pinkit aurinkolasit, jotka ovat osa lava-asua. Muilta osin juontajaduo on tänään pukeutunut melko tavallisen oloisiin vaatteisiin. He kuitenkin kertovat yleensä pukeutuvansa yhtenäisesti jonkin teeman mukaan. Myös tee-se-itse-keinot ovat puvustuksessa käytössä.

— Tänään se meni näin, koska oli pakko ottaa kesävaatteet. Mä kuolen muuten tuonne helteeseen, Samu puuskahtaa.

— Minullakaan ei nyt ole mitään teemaa tässä. Mutta perjantaina meillä oli teema: Samulla oli paidassa Darth Vader, joka pitelee mikrofonia, ja minulla oli Don Rosan Kalevala-paita, ja molemmilla bleiserit. Semmoinen populaarikulttuuri-juttu. Eilen meillä oli sitten kauluspaidat ja solmiot. Jopa Samulle saatiin solmio tehtyä jesarista, Iiro kertaa.

— Joo, bäkkärin leidit tekivät jeesusteipistä kravatin, ja se sai paljon suosiota myös tapahtuma-alueen ulkopuolella, Samu jatkaa.

Lopuksi haastateltavat toivovat jotain hauskaa kysymystä. Toimittaja laittaa kaiken luovuutensa peliin:

Voisitteko sanoa jotain hauskaa?

— No Iirohan on tunnetusti meistä se hauskempi, että anna mennä, Samu sanoo.

— Tämä tulee aina niin yllättäen. Tähän voisi joskus valmistautua, kun kuitenkin halutaan jotain hauskoja vastauksia, Iiro vastaa.

— Minä voin kertoa vitsin. Kuinka monta bluesmuusikkoa tarvitaan vaihtamaan sähkölamppu? Vastaus on kaksi: toinen vaihtaa lampun ja toinen tekee biisin siitä, kuinka vanha oli parempi, Samu sanailee.

Teksti: Ida Käkelä
Kuva: Valentin Abramenkov