Ilosaarirock Joensuu 3 päivää 14.-16.7.2017

”Jatkakaa rokkaamista rasismia vastaan!” – Syd Sheltonin valokuvanäyttely kirjastolla

Pääsimme jututtamaan brittitaiteilija Syd Sheltonia, jonka kiinnostava Rock Against Racism -valokuvanäyttely avattiin Joensuun pääkirjastolla juuri sopivasti Ilosaarirockin kynnyksellä. Kuvakollaasi kuljettaa katsojansa 70–80-lukujen taitteeseen – aikaan, jolla on monia yhtymäkohtia nykyhetkeen.

Syd Shelton puhuu. © Patricia Petchenenko 2017

Mikä Rock Against Racism ja kuka Syd Shelton?

Rock Against Racism (RAR) -liike syntyi 1970-luvun Isossa-Britanniassa vastustamaan ja kommentoimaan silloisen oikeistolaisen liikehdinnän saamia hälyttävän rasistisia piirteitä. Rasistisia ulostuloja oli kuultu paitsi National Front -puolueelta myös kuuluisien artistien suusta, kuten Eric Claptonin keikkaspiikissä ja David Bowien haastattelun yhteydessä.

RAR järjesti ensimmäisen konserttinsa vuonna 1976. Keväällä 1978 satatuhatta ihmistä marssi Lontoossa Trafalgar Squarelta East Endin Victoria Parkiin kuuntelemaan muun muassa The Clashin musiikillista vastinetta ajan ahdasmielisimmille käsityksille ihmisrodun yhteiselosta.

RAR-liikkeen nykyhetken voimaisin seuraaja  Love Music Hate Racism järjestää edelleen konsertteja ja toimintaa yleisinhimillisemmän ihmiskuvan edistämiseksi.

Valokuvaaja ja graafinen suunnittelija Syd Shelton liittyi RAR-liikkeeseen vuonna 1977. Hänestä tuli saman tien pääkuvaaja dokumentoimaan satoja vuosina 1977–82 järjestettyjä teemakonsertteja

Nyt esillä oleva näyttely on tiivis läpileikkaus noista jo osin ikonisista kuvista, joista paistaa musiikin positiivisesti yhdistävä ja ruokkiva voima vuodenajasta riippumatta. Mustavalkoiset otokset esimerkiksi Mick Jonesista ja Paul Simononista ties millä bäkkärillä heittävät katsojan vahvan ajankuvan keskelle.

K&V:

Syd Shelton, olet valokuvannut vuosikymmeniä. Mitkä asiat ovat sinun kannaltasi muuttuneet valokuvauksessa eniten?

Tietenkin teknologia on muuttunut – minä kuvasin enimmäkseen 35mm:n mustavalkofilmille. Käytin mustavalkoista osaksi, koska kuviani käytettiin ja työstettiin lehtiin, joita ei painettu väreissä. Niinpä kehitin mustavalkoisen estetiikan, joka on yhä tapani ajatella tämän digitaalisen väriajan keskellä. Toinen suuri muutos on ihmisten asenne kuvattavaksi tulemiseen. On vahvistunut käsitys, jossa valokuvaaja käyttää jotenkin hyväkseen kohteitaan ja se saa ihmiset vastahakoisemmiksi kuvaamisen suhteen nykyään.

RAR-liikkeellä oli ja on vaikutusta. Mitä poliittista liikehdintää tai ajatuksia tulisi tätä nykyä vastustaa taiteen keinoin?

Valokuvaaja/taiteilija ei ole maailman objektiivinen tarkkailija ja tuo työhönsä aina oman poliittisen näkökulmansa – tahtoen tai tahtomattaan. Olen usein puhunut ’kuvallisesta mielipiteestä’ ja sellaisena olen innokas käyttämään omaa työtäni edistyksellisten ajatusten tukemisessa.

Miltä suomalaisten into työtäsi kohtaan tuntuu?

Tietenkin minua ilahduttaa työni saama positiivinen palaute ja olen iloinen sen täkäläisestä näytteille asettelusta.

Jakaisitko yhden kuvan taustatarinan, joka – vaikka ihan vain intuitiivisesti – on jollakin tapaa noussut mieleen Joensuun vierailusi aikana.

Militant Entertainment Tour West Runton Pavilion
Cromer, Norfolk 1979. © Syd Shelton

Otin tämän RAR-keikalla 1979. The Ruts soitti West Runton Pavilionissa, Cromerissa – paikka oli tupaten täynnä ja tosi kuuma ja kiihkeä. Kaikki pogosivat ylös alas, nyrkit ilmassa – se oli hurjaa.

Olin melko etualalla, kun näin tuon tytön kapuavan lavalle ja ottavan tuon nojaavan asennon monitorien välissä. Se oli niitä adrenaliinipakattuja hetkiä, jolloin kuvan nappaaminen oli ainoa mielessä oleva asia. Siispä könysin kaikkien päiden yli ja vedin itseni lavalle Malcolm Owenin, laulajan, eteen. Kaulassa kaksi Nikoniani ja iso, vanha Norman-salama minä sitten räpsäytin kuvan. Seuraavassa sekunnissa lensin ilmassa ja sitten selälleni keskelle yleisöä. Järkkäri oli heittänyt minut lavalta. Kamerat ovat edelleen tallessa – toisessa iso lommo tuolta illalta.

Se oli kolmas keikka kiertueella nimeltä Militant Entertainment. Toiset kaksi bändiä olivat Gang of Four ja Misty in Roots. Lontoon suurten RAR-festivaalien jälkeen olimme päättäneet käynnistää ”sirkus tulee kaupunkiin” -tyylisen kulkurishow’n bändeillä, joita kiikutimme ympäri maata erilaisille lavoille.

En tiennyt yhtään, missä Cromer oli, mutta olin luvannut ajaa yhden pakuista sinne: Vanha VW Kombi täynnä lehtemme Temporary Hoarding numeroita, kameravarusteita, valoja ja muuta sälää. Paikalle saapuessamme siellä oli vain iso lato rannalla – ei taloja, ei ihmisiä, ei lippujonoa. Ajattelimme tulleemme maailman laidalle. Bändit saapuivat, me laittelimme PA:t, soundcheckit tehtiin eikä vieläkään pokaa missään. Sitten, yhtäkkiä kuin ratsuväki vähintään kymmenen kaksikerrosbussin karavaani toi koko yleisön.

Otin paljon muitakin kuvia tuona iltana – pikaisia potretteja ja harkitumpia otoksia – mutta juuri tämä tiivisti minulle punkin, erityisesti punkin Lontoon ulkopuolella. Ei Kings Roadin, Vivienne Westwoodin ja Malcolm McLarenin punkkia – tämä oli tee-se-itse-punkkia. Nainen kuvassa palasi varmaankin meikittömään, normaalivaatteiseen elämään jossakin toimistotyössänsä.

Ja ehkäpä vielä erityisterveiset Ilosaarirockin yleisölle…

Iso kiitos teille joensuulaisille tämän näyttelyn emännöimisestä ja jatkakaa rokkaamista rasismia vastaan!

 

Syd Sheltonin näyttely on esillä Joensuun pääkirjaston Muikku-salissa 4.7.–4.8.2017 kirjaston aukioloaikoina.

 

Teksti: Kyösti Kemppilä
Kuvat: Patricia Petchenenko ja Syd Shelton


Osta lippu >
Ilosaarirock