Ilosaarirock Joensuu 3 päivää 14.-16.7.2017

Beatloaf ja Boogie Woogie lyttäsivät menemään

Rocksur5al ei ole väärinkirjoitettu rokin selviytymistaistelu vaan jo perinteeksi muodostunut Roller Derbyn rokkiturnaus.

Rokkilauantai alkoi hiukan kosteassa ja uneliaassa tunnelmassa, mutta Kaloriina Viinarinne, Melanaama ja Pikku Kissa muuttivat tilanteen. Kyse ei ole suinkaan eilisen yön jatkoseurasta vaan Roller Derby -turnauksen loistavista tähdistä.

– Ilosaarirockin peliturnaukset ovat muodostuneet jo perinteeksi, ja onhan tämä ihan mahtavaa aikaa. Joukkueita on helppo saada mukaan ympäri Suomea, koska monet jatkavat tästä festareille, kertoo Tiina Sakki eli itse Piina.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kuva: Veera Konsti

Jammerit, pivotit ja blokkerit saavat suosionosoituksia ja tuomarilta rangaistuksia. Joensuun jäähallille suuntaa sekä hiukan väsähtynyttä rokkikansaa mutta myös määrätietoisesti peliä seuraamaan tulleitä porukoita.

– Olin vapaaehtoisena eilen ja tulin varta vasten katsomaan peliä. Näyttää hauskalta ja ehkä vähän sekavalta. Tämä on ensimmäinen kerta, joten tässä saa kyllä tentata sääntöjä ihan kunnolla, naurahtaa joensuulainen Meri Parkkinen.

– Olemme haaveilleet jo pidempään Roller Derbyn näkemisestä livenä, ja tämä sattui sopivasti juuri ennen lempibändien alkamista. Vaatteet ja nimet ovat huippuja. Tuollaiset rullikset olisi siistit, mutta kentälle en ehkä uskaltaisi mennä, Suvi-Tuuli Laaksonen ja Anniina Ruutinen pohtivat katsomossa.

Roller Derby Kuva: Veera Konsti

Teksti: Jonna Ekroos
Kuvat: Veera Konsti

 


Osta lippu >
Ilosaarirock