Ilosaarirock Joensuu 3 päivää 14.-16.7.2017

Brittitähdet Rag'n'Bone Man ja Snakehips Ilosaarirockiin

Lehdistötiedote 16.2.2017

Heinäkuun puolivälissä vietettävä Joensuun llosaarirock julkaisi tänään kaksi uutta esiintyjää kesän festivaalille. Festivaalille saapuvat seuraavaksi brittiläiseksi megatähdeksi veikkailtu laulaja-lauluntekijä Rag'n'Bone Man sekä kovassa nosteessa oleva elektronisen musiikin duo Snakehips. Ilosaarirock järjestetään 14. – 16.7.2017.

Soulia, bluesia ja hip hopia yhdistelevä väkevä-ääninen Rag'n'Bone Man eli Rory Gallagher tunnetaan parhaiten Human-megahitistään, joka on noussut myös Suomen radiolistoilla korkeille sijoille. Samaa nimeä kantava albumi julkaistiin viime viikon perjantaina 10.2. Albumi möi jo ensimmäisen kolmen päivän aikana Briteissä yli 70 000 kappaletta ja nousi Apple Musicin kautta aikain suurimmaksi brittiartistin debyyttilevyksi.

Rag'n'Bone Man voitti alkuvuodesta Brit Awardsien Critics' Choice -palkinnon, joka lupaa miehelle valoisaa tulevaisuutta. Aiempina vuosina palkinto on myönnetty muun muassa Adelelle ja Sam Smithille, joihin Rag'n'Bone Mania on usein verrattu. Miehen nimi löytyy muun muassa BBC:n, The Sunin ja NME:n vuoden 2017 suurimpia nimiä ennustavilta listoilta.

R'n'B-vaikutteista elektronista poppia esittävä Snakehips on vasta valmistelemassa debyyttialbumiaan, mutta kokoonpanolla on hihassaan jo useita jättihittejä. Vuonna 2015 julkaistu All My Friends- ja Cruel-singlet ovat keränneet suoratoistopalveluissa jo satoja miljoonia kuunteluita. Tänä vuonna julkaistulla Don't Leave -kappaleella laulaa niin ikään Ilosaarirockiin saapuva tanskalaistähti MØ.

Snakehips esiintyy Ilosaarirockissa lauantaina 15.7. ja Rag'n'Bone Man sunnuntaina 16.7.

Festivaalilla soittavat myös muun muassa Imagine Dragons (USA), (DEN), Pixies (USA), Royal Blood (UK), The Hellacopters (SWE), Mew (DEN), Parov Stelar (AUT), Millencolin (SWE), Zeke (USA), Leprous (NOR), Ultra Bra, Haloo Helsinki! ja Vesala.

Ilosaarirockin liput ovat myynnissä Lippupisteessä ja Tiketissä sekä verkossa osoitteessa www.ilosaarirock.fi/liput

Ilosaarirockin järjestää elävän musiikin yhdistys Joensuun Popmuusikot ry.

Painokelpoiset pressikuvat: www.ilosaarirock.fi/2017/media/pressikuvat

Lisätiedot: www.ilosaarirock.fi

Haastattelut: Ohjelmapäällikkö Panu Hattunen, puh. 050 506 7405,

< takaisin mediasivulle

Ilosaarirock