Cheek

Cheek

Keskiviikkona 15. marraskuuta Suomen suosituin artisti Cheek ilmoitti lopettavansa uransa elokuussa Lahdessa järjestettävään jäähyväiskonserttiin. Uutinen, vaikkakin odotettu, järkytti faneja ja aiheutti paniikinomaisia reaktiota – keikalle on päästävä, ennen kuin valot lopulta sammuvat ja Chekkonen poistuu keskuudestamme. Onneksemme Cheek lähestyi meitä ja kertoi, että haluaa hyvästellä itäsuomalaisen yleisön ainoassa oikeaksi tuntemassaan paikassa, Ilosaarirockissa.

Cheekin uraa on analysoitu sivukaupalla ja miehestä on kirjoitettu enemmän kuin tarpeen on. Yhtä asiaa kukaan ei kuitenkaan pysty kiistämään, Cheekin kaltaista megatähteä ei Suomessa ole koskaan aiemmin nähty. Miehen saavutukset ovat valtaisia ja vain historia tulee osoittamaan ovatko hänen tekemänsä ennätykset enää koskaan rikottavissa. Heinäkuussa Sokka irti, Kuka muu muka, Timantit on ikuisia ja kymmenet muut hitit kaikuvat viimeisen kerran Laulurinteellä. Pidä huoli, että olet paikalla.

>    > 

< Takaisin ohjelmasivulle

Perjantai 13.7. Action Bronson (USA)Beast In BlackCMX & Joensuun kaupunginorkesteriGasellitGogol Bordello (USA)Lewis Capaldi (UK)NightwishLauantai 14.7. ApulantaKube & Eevil StööK-X-POlavi UusivirtaStam1naVon Hertzen BrothersSunnuntai 15.7. AmorphisBehemoth (POL)CheekJack White (USA)Juha TapioNight Lovell (CAN)PyhimysRuudolfVestaVilma AlinaZeal & Ardor (USA/CHE)