Nightwish

Nightwish

Sinfonisen metallin suuruus Nightwish saapuu Ilosaarirockiin, ensimmäistä kertaa sitten kesän 2013! Nightwishin konsertit kotikonnuilla ovat aina tapauksia, joita tosifanit eivät voi jättää välistä.

Nightwish juhlii tänä vuonna 20-vuotista olemassaoloaan julkaisemalla tuplakokoelman Decades ja tekemällä yhdeksän kuukautta kestävän maailmankiertueen, joka saapuu myös Laulurinteelle. Bändi on soittaa kiertueella harvemmin kuultuja helmiä uudelleen sovitettuina. Toki luvassa on taatusti myös tuttuja hittejä uran varrelta.

Harva yhtye on kyennyt rakentamaan niin vahvan ja nousujohteisen kaaren kuin Tuomas Holopainen ja kumppanit. Jäsenistönvaihdoksista huolimatta Nightwish on onnistunut ylittämään itsensä albumi albumilta ja kiertue kiertueelta. Bändin yleisöt ovat paisuneet isommiksi, mutta samalla myös säveltäjä-Holopaisen kunnianhimo on kasvanut. Sävellykset ja sovitukset ovat jo katedraalien korkuisia menettämättä mitään iskevyydestään. Onkin jännittävää kuulla, kuinka mahtipontisiksi vanhat biisit kasvavatkaan uudessa käsittelyssä.

Toivotetaan Nightwish lämpimästi tervetulleeksi kotikulmille, teitä onkin jo odotettu!

>    > 

< Takaisin ohjelmasivulle

Perjantai 13.7. Action Bronson (USA)Beast In BlackCMX & Joensuun kaupunginorkesteriGasellitGogol Bordello (USA)Lewis Capaldi (UK)NightwishLauantai 14.7. ApulantaKube & Eevil StööK-X-POlavi UusivirtaStam1naVon Hertzen BrothersSunnuntai 15.7. AmorphisBehemoth (POL)CheekJack White (USA)Juha TapioNight Lovell (CAN)PyhimysRuudolfVestaVilma AlinaZeal & Ardor (USA/CHE)