Pasa

Pasa

Jo vuonna 2008 perustettu indierockyhtye Pasa julkaisi tammikuussa pitkän odotuksen jälkeen toisen albuminsa Meistä piti tulla. Fanien odotus ei mennyt hukkaan, sillä Ruusujen Artturi Tairan tuottama levy esitteli entistä rohkeamman ja tarttuvampia biisejä tehtailevan ryhmän.

Pasan urbaani syntikkarock soi modernin kuulaana, mutta perustuu klassisiin popsävellyksiin. Musiikki on energistä sekä tarttuvaa ja tekstit käsittelevät nuoren miehen elämää ihmissuhdesotkuineen ja haaveineen. Matkan varrella Pasan nuorista miehistä on kasvanut nuoria aikuisia, mutta keikkojen valloittava energia on pysynyt ennallaan.

> 

< Takaisin aikatauluihin

Perjantai 12.7.: AidaArchitects (UK)DJ Snake (FRA)EllipsEttaEva + ManuIBELuukas OjaPale Waves (UK)Pariisin KevätPää KiiSwallow the SunVesalaVestaViikate – Kuu kaakon yllä 10vVille Valo & AgentsWheelLauantai 13.7.: Alcest (FRA)Beast in BlackCheat Codes (USA)ChisuDermot Kennedy (IE)Elias GouldFGettomasaHenrik!Ida Paul & Kalle LindrothJ. KarjalainenJesse MarkinJori SjöroosJVGLost SocietyLxandraMONO (JPN)MouhousOlavi UusivirtaPasaRicky-Tick Big Band & Julkinen SanaRumaSamuli Putro – Suuret rukouksetSunrise AvenueSydän, sydänTurmion KätilötSunnuntai 14.7.: AdikiaAlmaAnna PuuGasellitHuoraJoni Ekman & KoiraJukka NousiainenKingston Wall by JJylli, Kuoppis & VHBKynnetMaustetytötPauliina KokkonenPerturbator (FRA)Pyhimys & SaimaaRadio SupernovaRae Sremmurd (USA)RistoSANNIShame (UK)SOFAStam1naThe Chainsmokers

Me kerromme sinulle ensimmäisenä

Uutiskirjeen tilaajana saat tiedot uusista julkaisuista ja muista festivaaliin liittyvistä asioista.


Tilaa uutiskirje >

Pääyhteistyökumppanit

Koff     Lidl