Nykyiset pelaajat ja valmentajat
16 Hanna Puolakka - Kapteeni
Kesäkauden 2008 kiinnityksellä, Hannalla, on erittäin hyvä pelisilmä kentällä kuin myös sen ulkopuolella. Tyttö nimittäin luo loistavaa yhteishenkeä iloisella luonteellaan ja varmasti tämä oli yksi syy siihen, miksi kaikki halusivat Hannasta uuden kapteenin joukkuelle! Tästä tytöstä löytyy oikeaa ilotyttöhenkeä.
10 Katja Jylhä - Joukkueenjohtaja
27 Eeva Turtiainen
Eeva on valmentajan sanojen mukaan yksi joukkueen kontrolloivista pelaajista. Kentällä hän toimii, paitsi upean tekniikkansa, myös uskomattomien vaistojensa varassa, pallon liikkeet aavistaen. Ja kun Turtiainen on saanut pallon haltuunsa, loppu onkin silkkaa viihdettä. Hyökkäys etenee tyylikkäästi, nopeasti ja varmasti kohti vastustajan maalia.
Ja todellakin, varsin kepeästi neitokainen nurmella kikkailee, ottaen huomioon, että hänen urheiluhistoriaansa kuuluu myös kuulantyöntö. Eevasta olisi voinut tulla kuuluisa mörssäri, mutta traumaattinen kokemus erityisen herkässä ikävaiheessa turmeli lupaavalta näyttäneen urheilu-uran. Mätkäistyään upean kärkituloksen tyytyminen olikin karvaaseen pettymykseen. Yliastuttua työntöä ei hyväksytty! Kuulantyöntö sai siis jäädä jo kuudennella luokalla.
Toinen Eevan hallitsema vauhtilaji on puhuminen. Sanat soljuvat Eevalta sellaiseen tahtiin, että hitaampia heikottaa. Aktiivijalkapalloilijan uransa päätettyään Eevan kannattaa ehdottomasti siirtyä selostamon puolelle.
76 Johanna Tahvanainen
Johannalla, joka liittyi Ilotyttöihin kesällä 2006, on takanaan monta vuotta Ilosaarirockin rannekevastaavana. Rokkihommien lisäksi Johanna harrastaa salibandya, ja on on ollut mukana voittamassa myös rocksalibandyn Suomen mestaruutta. Ilomantsin suunnasta kotoisin oleva taitopelaaja hankkii juoksukuntoa myös ulkoilemalla koiransa Onnin kanssa. Onni on.
046 Susan Lehenberg
Nuorempaa Ilotyttöpolvea edustava Sussu "Pussy" Lehenberg tunnetaan myös tyttöbändi Browniesin riveistä. Tämä neitokainen hyökkää vasemmalta ja laulaa korkealta. Omien sanojensa mukaan Sussu saapuu Ilotyttöjen treeneihin, koska siellä on kiva ja rento meininki. Tosin hänen on nähty kuumuvan pelikentillä ja taistelevan pallosta niin kovin ottein, ettei tiettyä kilpailuhenkisyyttä voi kieltää.
Jumppamaikat ovat ilmeisesti kerrankin tehneet jotakin oikein, sillä Sussun historia jalkapallon parissa rajoittuu koulun liikuntatunneille. Happi loppuu! on Sussun motto pelikentillä.
14 Reeta Pölönen
Outokummun lahja ilotyttöjen jalkapallomaailmaan. Aina sata lasissa ja voitonkiilto silmissä. Urheilujuomanaan Reeta tykkää nauttia Etel-Afrikkalaisia valkoviinejä. Pelityylin Reetalla on oma pelityylinsä ja pelipaikkakin viel hakusessa. Mottonaan tuo viheriöiden viipottaja on joskus laukaissut: "Jos nauru ei pieretä niin silloin on asiat huonosti".
82 Laura Savolainen
44 Sanna Rantanen
Ensimmäinen ja tärkein, joitain vuosia sitten saatu Sannan oppi futiksesta : "Keep the eye in the ball!" on antanut hänelle pakon juosta pallon perässä siitä taistellen. Anna hänelle pallo, ja hän juoksee sen perässä niin pitkään kun pallon otat pois. Pelipaikkanaan Sanna pitää aluksi puolustusta, mutta tarkemmin ajateltuaan hyökkäämästä hän usein itsensä löytääkin.=) Vuosia pallon pelaamisesta joukkueessa unelmoinut Sanna löysi joukkueen syksyllä 2008.
11 Anni Lähteenmäki
17 Leea Nieminen
Katseli kiinnostuneena ilotyttöjen meininkiä monta vuotta ennen kuin uskaltautui antautua jalkapallon syövereihin ja irrottautua sählymailan otteesta liittyen joukkoon keväällä 2009.
Ominaispiirteet: Luonteeltaan aika arvaamaton ja harvinainen yksilö. Asuu miellään metsässä, mutta päästyään kaupungin sykkeeseen pelikuntoa riittää. Pohjimmiltaan kuitenkin rauhallinen haaveilija, jonka käsitys ajanhallinnasta on alkeellinen. Innostuu kaikista pallopeleistä ja on sielultaan ja ruumiiltaan pakki tai syöttömasiina. Oma heimo on aina tärkein.
8 Mari Pulliainen
Kevään 2009 uutena kasvona Ilotytön paitaan pukeutuu Mari. Pallopelejä paljonkin pelanneena tämä Ilotyttö kokee jalkapallon kutkuttavan hikisenä haasteena. Marin mukaan jalkapallo on elämysurheilua; hauskaa, yllättävää ja aina antoisaa! Elämyksiä Mari hakee hyökkäyspään tontilta. Mottona kentällä: Se mikä taidoissa hävitään, se asenteessa voitetaan! Ja en jumankauta häviä sulle!
666 Aino Pietarinen
Ainon tavoitteena ei ole sen enempää eikä vähempää kuin universumin mestaruus. Tätä titteliä hän tavoittelee joukkueen tiukimmassa kärjessä eli hyökkäyspään tykkinä. Tosin itse hän ilmoittaa olevansa enimmäkseen ulkona kentältä, ja toisinaan koko pelistä.
Nuoresta iästään huolimatta Ainolla käynnistyy jo neljäs vuosi Ilosaarirockin vastaavana. Aikaisemmin hän piti otteessaan rinnettä piirittävää lokkilaumaa eli hoiti arvokasta siivousvastaavan pestiä. Viime vuosina Aino on siirtynyt huolehtimaan artistien hyvinvoinnista eli cateringista. Sama vastuuntunto näkyy myös tavassa, jolla hän tekee töitä joukkueen menestyksen eteen.
Ennen Ilotyttöjä Aino on nähty pelikentillä lähinnä kannustamassa muita pelaajia. Ehkä tästä syystä Ainon motto on "on niin hiki, että tuntuu ku ois aina krapula kun treenaa." Muista taas näyttää kuin neiti olisi jatkuvasti vahvassa laitamyötäisessä. Sellaista vauhtia Aino kiitää ohi vastustajien puolustuksen.
87 Marika Moilanen
Marikan pelipaikka on löytynyt puolustuksen tehonaisten joukosta. Ainakin harjoitusten perusteella Marikan päätavoite on täyttymässä hyvää vauhtia. Kehittyminen pelaajana on sellaisessa vauhdissa, ettei sitä enää voi mikään pysäyttää. Kesän kisanurmille Marikasta povataankin joukkueen mustaa hevosta.
Joensuun urheilulukion kasvatti on potkinut ennen HC Ilotyttöjä palloa enemmän tai vähemmän aktiivisesti koulun liikuntatunneilla. Muutoin Marika harrastaa liikuntaa monipuolisesti ja pilke silmäkulmassa.
Valmentaja
Jarno Lautamatti
Jarno eli tuttavallisemmin Lautsi on tällä hetkellä Ilotyttöjen ainut valmentaja. Valmennuskokemusta Jarno on hankkinut mm. Jipon junnujen luotsaamisesta.
Valmentajana Jarno on onnistunut tukemaan Ilotyttöjä paitsi kehittyvinä yksilöinä, myös yhteiseen päämäärään,voittamiseen, pyrkivänä joukkueena. Tällä hetkellä Jarnon erityisen huomion kohteena on saattaa HC Ilotyttöjen maalivahtiosasto arvoturnausten vaatimalle tasolle.



