The Crash
Pehmeitä melodioita ja teräviä tekstejäTurkulainen The Crash lupaa korvia hivelevän kauniita melodioita, teräviä tekstejä ja vanhojen analogisyntikoiden sympaattista surinaa. Kaiken keskipisteenä niin musiikin synnyttämisessä kuin lavallakin on lauluntekijä, laulaja ja kitaristi Teemu Brunila, jonka ääntä on kuvattu yhtäaikaa lohduttavaksi ja lohduttomaksi. Suurelle yleisölle bändi lienee tutuin biisistä Sugared, sekä sen palkitusta, tennisaiheisesta videosta, johoin ohjaaja Tommi Pietiläinen on taikonut Menneen Maailman henkeä. Vuoden 2000 bändi aloitti komeasti edustamalla Suomea Euroopan Yleisradioliiton järjestämällä vuosittaisella Eurosonic-festivaalilla Hollannissa. Lisää on luvassa , kun Crashit käyvät näyttäytymässä kahdella keikalla Ruotsissa ja Norjassa liittyen paikallisiin single- ja albumijulkaisuihin. Comfort deluxe julkaistaan loppukeväästä sekä Skandinaviassa että Saksassa. Myös Saksaan on luvassa esiintymisiä. Kevät on tuonut tullessaan myös miehistönvaihdoksen joka toteutettiin sulassa sovussa. Yhtyeen alkuperäisjäsen, kosketinsoittaja Toni Ahola hyppäsi yhä kiihtyvästä aikataulurumbasta sivuun keskittyäkseen elokuva-alan opintoihinsa ja tilalle astui aiemmin Kitchen Sink -yhtyeessä soittanut Jussi Lehtinen. Koskettimien ohella Lehtinen vahvistaa The Crashin sointia kitaroinnilla ja taustalauluilla. |