Endstand

Ympäriinsä viuhuvia raajoja

Endstand on reilun neljän vuoden ikäinen hardcorepunk -orkesteri Riihimäeltä. Neljän vuoden aikana on nauhoitettu useita levyjä, joista viimeisin, pitkäsoitto To Whom It May Concern... (Impression Recordings, Saksa) on saanut sekä yleisöltä että arvostelijoilta kautta rantain, erinomaisen vastaanoton.

Useiden äänitteiden lisäksi Endstand on myös kiertänyt Eurooppaa jo neljästi, joten bändin nimi alkaa olla ulkomaiselle yleisöllekin tuttu. Alkukesästä 2000 Endstand julkaisee neljän biisin 7" kuvavinyylin kotimaisen Combat Rock -yhtiön kautta. Muutama muukin pienempi julkaisu on suunnitelmissa ennen seuraavaa täyspitkää. Syksyllä Endstand lähtee taas Eurooppaan kuukaudeksi - Tällä kertaa keskittyen enemmän etelä-Eurooppaan, Italiaan, Espanjaan ja Portugaliin. Tähän asti on tahkottu keski-Eurooppaa ja Brittein Saaria. Muitakin kiertueita on suunnitelmissa...

Lavalle ei todellakaan mennä vain seisoskelemaan ja tuijottelemaan lattiaan, vaan pojat ryntäilevät ympäri lavaa soittimet ja raajat viuhuen ympäriinsä. On myös sanottu että Endstandista paistaa läpi soittamisen ilo ja into tehdä omaa juttuaan. Vaikka sanoitukset ovatkin vakavia ja kantaaottavia, keikoilla pyritään pitämään hauskaa tosikkomaisen saarnaamisen sijaan. Sanoista kiinnostuneet voivat sitten kotona bändin levyjä kuunnellessaan tutustua sanoihin, jotka epäilemättä ovat yksi syy bändin aktivistipiireissä nauttimaan suureen suosioon.


<<<