Kumikameli
Tuokaa minulle Hectorin pääTapahtui Joensuussa 13. 11. 1986. Vanhan pianon alla istui joukko ukkoja, nautiskelivat alkoholihuomia mokomat. Herrat Toppo Koponen, Laiska Lajunen ja Petteri Kukkonen halveksuivat perinteistä rokkia ja sen edustajista varsinkin kitaristeja. Siellä sai alkunsa kamelin elastinen sikiö. Soittopeleiksi pelimannit valitsivat banjon, mandoliinin, haitarin sekä erilaisia kosketinsoittimia perinteisten rytmisoitinten basson ja rumpujen rinnalle. Soittimina oli tarkoitus ylipäätänsä käyttää vermeitä josta ääntä lähtee ja vielä mieluummin runsaasti. 1994 Kumikameli telakoitui sivuprojekti Eläkeläisten valtakunnassa aiheuttaman humppakärpäsen pureman vuoksi. Tuo humppapumppu on ollut Kumikamelin lukuisista sivuprojekteista nimekkäin, itse pääprojektiakin suositumpi ja oiva esimerkki kamelin kyvystä luoda nahkaansa. Muita mainittavia ovat olleet Kelpo Poikien ja Vainiolan Juissin (Maaseudun Tulevaisuus) kanssa operoinut Halvaantuneet Homot, Black Sabbath -coverryhmä Sement tai vaikkapa vankilateemainen Papillons. Nykyinen kokoonpano muotoutui hiljalleen vuoden -95 aikana Eläkeläisten lopetellessa omia touhujaan. Ensin värvättiin kameliin Jute Musikka ja rumpuihin pestattiin Ronski Rosenius, joka oli ollut Eläkeläisille provinssikuskina -95 ja ratkennut juomaan. Sopivia miehiä siis. Oheinen bändin kotisivuilta valikoivasti poimittu faktarivistö ohittaa sujuvasti mm. lukemattomat levyt, käsittämättömät hässäkät, kauniit ja epäkauniit arvioinnit bändistä jne. Jos tiedät mitä ja minkälainen Kumikameli on, tiedät myös varmasti haluatko ryysiä lavan eteen kun he aloittavat. Jos et tiedä, tiedä se, että melkein kaikkea kannattaa kokeilla. |