My Dying Bride
Synkän mestaritMy Dying Bride on 1990 perustettu bändi, joka jo ensimmäisellä demollaan Towards the Sinister, nousi goottijyskeestä pitävän kansan suosioon. Ensimmäinen suoraan levy-yhtiölle tehty levy oli Symphonaire Infernus et Spera Empyrium, joka jo nimellään kertoo minne yhtye itsensä musiikillisella kartalla sijoittaa. 1993 bändi lähti menestyksekkäälle Euroopan kiertueelle, joka itse keikkojen suhteen sujui loistavasti. Lumisella tiellä tapahtunut auto-onnettomuus, soittokamoihin kohdistunut varkaus ja sairaudet kuitenkin veivät maun hommasta ja bändi vetäytyikin pieneen hiljaiseloon. Uutta levyä kuitenkin valmisteltiin ja homma lähti käyntiin uudestaan entistä ehompana. MDB on ehtinyt kiertueillaan myös Amerikan mantereella, jossa kiersivät yhdessä DIO:n kanssa. Kun MDB kapuaa lavalle Ilosaarirockissa, varmaa on se, että harvoin on synkkyys yhtä tummana laskeutunut alueelle. |