Pool![]() Puolivuosikymmentä sitten Joensuussa brittipopista innostunut kaveriporukka päätyi bändin perustamiseen ja risti ryhmänsä Pooliksi. Aikanaan ryhdyttiin toivomaan äänen julkisaantia ja toive toteutui Kennelchord Recordsin myötä. Markkinat saivat huolekseen ep:n Popchrome ja hiukan myöhemmin minicd:n Widescreen. Molemmat päätyivät hiljakseen heräilevän kansan koteihin, ja nyttemmin ne ovat loppuunmyytyjä. Bändi uusi palasen rytmiryhmäänsä, kipaisi viime vuosituhannen lopussa studiossa ja teki kaksi kuuden biisin miniä. Useat Oncen biiseistä soivat tiuhaan radiossa joululaulujen aikaan ja Again st:n kappaleet uuden vuosituhannen kunniaksi heti kohta myöhemmin. Näiden kahden tuotoksen myötä ollaan päästy tähän päivään. Pool ei ole enää pienen poppariporukan tietämyksen varassa. Runsaan radiosoiton ja ansaitun mediahuomion myötä bändille on siunaantunut lukuisia klubikeikkoja pitkin talvea ja kevättä ympäri Suomen. Kauniit ja kaihoisat popmelodiat ovat saaneet ajan myötä pohjakseen jykevämmät puitteet. Sielukas laulu, jämerä kitaravalli ja sydämeen sattuvat melodiat ovat Poolin tämän hetkinen tavaramerkki. Poppareiden lemmikistä on tullut syystäkin laajempien musiikkipiirien mielitietty. Ja nokka on edelleen nöyristelemättä, mutta määrätietoisesti eteenpäin kohden haasteita. Kuten juuri nyt festareiden suuria yleisöjoukkoja. |