Weeping Wiilows

"Me olemme aika tummanpuhuvia
ja melankolisia henkilöitä"

Aluksi Weeping Willowsin repertuaari muodostui muun muassa Elviksen, Johnny Cashin, Righteous Brothersin ja Roy Orbisonin sävelaarteista, mutta jo yhtyeen syksyllä 1997 ilmestyneellä Broken Promise Land -esikoisalbumilla biisit olivat Magnus Carlsonin tekemiä. Hän on todennut, että kaikki yhtyeen laulut on tehty öisin ja että ehkäpä ne tosiaan on tarkoitettu kuunneltaviksikin silloin. Ainakin Ruotsin radioasemat ovat tämän ajatuksen sisäistäneet, sillä nimenomaansiihen vuorokauden aikaan soi Weeping Willows kaikkein eniten. Toki yhtye on saanut soittoaikaa myös päiväsaikaan. Yhtyeen esikoinen Broken Promise Land sai mm. kehuja parhaana ruotsalaisena debyyttilevynä ikinä.

Meille suomalaisille ei tietysti heti päähän pälkähdä, että ruotsalaiset osaisivat melankolian tapaisen asian, joka on meille niin kovin rakas ja läheinen. Weeping Willows osaa tämän ja osaa myös kunnioittaa suomalaista alan osaamista. He mm. kehuvat ylettömästi Olavi Virtaa ja muutenkin kertovat pitävänsä suomalaisesta musiikista.

Tunnelmaa on luvassa, kun Weeping Willows astuu Ilosaarirockissa yleisön eteen ja vie kaikki mukanaan kiehtovalle matkalle romantiikkaan ja melankoliaan.

http://www.weepingwillows.nu


<<<