Perjantaina saapuessamme vuoden 1999 ilosaareen oli ilma hikinen ja öljyinen (johtuen kai rätisevästä volvosta leirintäalueen kupeessa). Jotain opimme tuosta reissusta: tänä vuonna repusta löytyy vessapaperia ja pressu "vedenpitävän" telttamme päälle. Lauantaina taivaalta satoi pieniä miehiä ja melko isojakin, jotka valloittivat telttamme onnistuneesti jättäen neidot sateeseen... herrasmiehiä?!
Niin tai näin, tänä vuonna teemme ison kyltin jonka avulla löydämme toisemme. Kyltissä lukenee RYPÄLE! ja tämä tarina on tosi....

Tätä on odotettu... Itse rokkipäivä, tänään kaikki on ollut rokkia: rokki-kauppa ja rokki-maito ja rokki-vessa ja... kaikki. Sit ruvettiin ottaa tosissaan rokkia vastaan ja valuttiin kohti Linnunlahtea, rannekkeet ranteisiin kännykällä kavereita tavoittelemaan, (mikäli sait vapaan radioaallon kaapatuksi ilmasta ja oho sulla on kenttää puhelimessa.) pari tuntia kului nopsaan ja kaverit tuli nähtyä. Koko rokkikansan kasteli sadekuuro ja se piristi sen verran ett jaksoin taas hetken nautiskella.
Ennen totaalista sammumista Pekka vei minut kämpille torkkumaan että jaksan illan. Sammuimme. Onneksi Keijo tuli meidät herättämään. Pitempien unien toivossa, saatoin olla hieman kärttyinen.
Siitä asti on suvun kahvipöytäkeskusteluissa (ja baarin tiskillä ja missä ikinä vaan...) ollut legendaarinen lauseeni naurun aiheena: mie halluun pippellii! (tulihan sitä huudeltua siinä tokkurassa).
Keijo soittaa äidilleni: tyttös makaa sammuneena, huusi ett haluaa pippellii ja kello on puol kuus ja rokki vasta alussa. Äidin neuvo: juottakaa kahvit sille ja takasin rokkaamaan. Pojat pukivat minulle kuivat ja puhtaat vaatteet, olin valmis lähtemään.
Pekan ilkeämielinen vinkkaus mustanaamiosta sai eväspiirakan juustoineen lentämään, humalaisen sihdillä. (rapsutimme voin ja juuston pois seinästä tiistaina). Tunnetusti pojat on ollu kovia meikkaamaan tai sitä poistamaan, ei tainnut olla ihan kaikki meikki irronnut kun saavuimme takaisin rokkialueelle ja siskoni oli kuolla nauruun. Panda... hahaa.. Niin alkoi viimevuosituhannen viimeinen ja samalla minun ensimmäinen rokkini. Kohu viime rokista on laantumassa, siitä taitaa olla jo melkein kuukausi kun viimeksi kuulin: mie halluun pippellii...

Ah, noita päiviäni idän Woodstockissa, kun aurinko paistoi ihoni karrelle ja sade söi kenkäni.
Ah, kuink' naiset kauniit ihailivat atleettista kessiäni, jota niin monta vuotta hartaasti rakensin.
Ja kuink' vihreä oli ruoho ja kuink' kirkasta vesi, vihreää oli "roo" joka lensi suista ihmisten juopuineista lemmestä ja lemmenjuomista.
Ahh.... rok ja pyörii... haahh....

Paras muisto viime kesän ilosaaresta oli se kun kaverin kans käytiin "daivailemassa" yleisön seassa, voi sitä riemun tunnetta kun tipuin pääedellä lähes suoraan maahan, ja sen jälkeen porukka otti jaloista ja käsistä ja nosti äkkiä takasi yleisön päälle! Se oli ees lystii...

Junamatka takaisin Ilosaarirockista Turkuun; yksi mieleenpainuvimmista asioista koko reissussa! Oli ollut mahtava viikonloppu, nähnyt hienoja bändejä ja nauttinut täysillä kesän upeimmista festareista... Olo ei kuitenkaan ollut nukkumattoman yön jälkeen mitenkään sanoinkuvaamattoman ihana...
Oli vähällä että juna ei lähtenyt nenän alta, ja muutenkin piti juosta kaikkien tavaroiden ja telttojen kanssa kauheassa helteessä asemalle. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, sormissa ei ollut tuntoa ja henki pihisi. Itse juna oli niin täynnä, että hyvä kun mahtui edes seisomaan! Hiki valui selkää pitkin seinää alas ja tuntui kuin olisi saunassa ollut! Ihmisiä oli pakkautunut penkeille, käytäville ja ovien välissä oleviin tiloihin... Itse nojasin vessan oveen varmaan parinkymmenen muun ihmisen kanssa. Se oli tuskaa!! Parin tunnin päästä jengi kuitenkin väheni sen verran, että sai jopa nukuttua siinä lattialla.
Se oli mielenkiintoinen kokemus! Ensi kesänä uusiks?

Wildheartsit tykittivät lujaa, niin lujaa että allekirjoittaneelta tärähti pissat&kakat housun punttiin. Aika kuitenkin muistot kultaa kultaa niin että ilmoille voi pästää megalomaanisen hihihiin...

Hyviä muistoja löytyy varmaan jokaisesta käynnistäni Ilosaarirockissa, mutta ikävin muisto on ehdottomasti siltä vuodelta kun rockkia piti kuunnella järven toiselta puolelta, varuskunnan rannalta. Silloin sapetti hieman, piti moisen takia jättää hyvät bileet väliin.

Parasta viime kesän ilosaarirockissa oli, kun huomasin olevani pissillä Baja Majassa (urinaali), ja juttelevani rentoutuneesti Kauko Röyhkän kanssa vähän mistä sattuu.

Oulun asemalta hyppäsin yksin junaan. Kaverit olivat viimehetkessä peruneet lähtönsä, eli juuri kun olin saanut lipun hommattua, joten olin yksin reissussa. Yksin ei tarvinut kuitenkaan kauaa olla; heti ensimmäisenä festaripäivänä suunnatessani portista ulos tarkoituksena käydä kiertelemässä kaupungilla, pari tylyn näköistä ja ilmeisesti tukevasti humalassa olevaa korstoa huomasi minut, toisen karjaistessa ”Sinä!” ja tarttuen olkapäästä kiinni, toisen
mökeltäessä korvaan ”Nyt jätkä lähdet meidän mukaan”. Mitäpä siinä sitten tekemään, molemmat kun olivat minua isompia, eikä tietenkään kavereita ollut mukana, koska mokomat olivat jääneet Ouluun laiskottelemaan. Nämä tyypit sitten paljastuivatkin ihan mukaviksi tyypeiksi, ja kertoivat olevansa Jyväskylästä.
Jonkin aikaa käveltyämme päätimme poiketa lähikauppaan virkistämään juomapuolta. Kaupasta ulos tullessamme kävi kidnappauksenkin syy selville: pihalla vastaan tuli nimittäin näiden tyyppien kaveri, joka oli jossain määrin samannäköinen sekä samoin pukeutunut, joten ilmeisesti kyseisillä henkilöillä oli vaikeuksia erottaa meitä toisitamme humalassa. Aikamme siinä tapahtunutta ihmetellen ja naureskellen suuntasimmekin festarialueelle, minun kiirehtiessäni teltalleni harventamaan näin kätevästi hankittuja uusia alkoholivarastoja, ja näiden ystävällisten henkilöiden suunnatessa omille tahoilleen.
Riitti siinä jotain muisteltavaa sitten kotiin jääneiden kaverien harmiksi.