Alkoholiin liittyvistä määräyksistä Ilosaarirockissa 2001Viime kesän jäljiltä on puhetta riittänyt Ilosaarirockista ja sen alkoholipolitiikasta. Tai kyseessähän ei oikeastaan ole Rokin alkoholipolitiikka vaan viranomaisten määrittelemät säännöt. Niitä käskyjä noudatetaan, koska muuten ei ole eikä tule koko kekkereitä. Joka tapauksessa viime kesän tapahtumista on otettu opiksi, ja tänä vuonna järjestyksenvalvojien ohjeistamiseen ja heidän asialliseen käytökseensä yleisöä kohtaan tullaan kiinnittämään erityistä huomiota. Poliisin antamien ohjeiden ja määräysten mukaan pääsääntö tänäkin kesänä on, että alueelle ei saa tuoda omia alkoholijuomia. Samoin kaikenlaisten lasisten pullojen tuominen on kielletty. Alueelle saa tuoda muovipulloja, jotka eivät sisällä alkoholijuomia. Alueelle saavuttaessa voidaan tulija pistokokeenomaisesti tai ilmeisen syyn vuoksi tarkastaa ja takavarikoida häneltä mahdolliset kielletyt esineet, kuten lasiset pullot, alkoholi, yms. Viranomaiset tai järjestyksenvalvojat voivat myös takavarikoida nämä alueen sisällä. Viinanarikka tulee toimimaan entiseen malliin. Anniskelualueella myydyn alkoholin kuljettaminen pois anniskelualueelta tai sen nauttiminen aidatun anniskelualueen ulkopuolella on kielletty. Keskustelua on herättänyt Ilosaarirockissa noudatettavien sääntöjen erilaisuus verrattuna joihinkin muihin kotimaisiin tapahtumiin. Kuten yleensäkin hallinnossa, on paikallisilla viranomaisilla liikkumavaraa harkintansa mukaan soveltaa määräyksiä tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Ilosaarirockissa noudatetaan paikallisten viranomaisten antamia ohjeita ja määräyksiä. |