Liikenne, parkkipaikat ja narikatLiikenneFestivaalialueelle ajaminen Kuopion tieltä tapahtuu Siilaisten risteyksestä. Siilaisten liittymässä on Ilosaarirock-tapahtuman aikana tietyömaa. Kuopion tieltä siis käännytään Siilaisten liittymästä Tulliportin kadulle. Tulliportin kadulta käännytään Länsikadulle ja siitä edelleen Linnunlahdentielle, jolloin päästään helposti festivaalialueelle. Autot tulee jättää vartioiduille parkkialueille. Liikkuminen autoilla festivaalialueen läheisyydessä on hankalaa, joten kannattaa harkita kuita liikkumismuotoja. Valvotut parkkipaikatTelttailualueelle ei kuitenkaan voi ajaa autolla, vaan autot tulee jättää valvotuille parkkipaikoille. Parkkipaikat ovat valvottuja yön yli. Paikoitusalueen maksu on 20 mk/pysäköintikerta, joten auto kannattaa jättää parkkiinsa koko viikonlopuksi. Festivaalialue sijaitsee alle kilometrin päässä Joensuun keskustasta, joten palvelut ovat todella lähellä. Lisäksi festivaalialueen valvotut parkkipaikat sijaitsevat Linnunlahden tien varressa, joka tullaan katkaisemaan. Autoilijoiden sekä muiden moottoriajoneuvoilla liikkuvien henkilöiden liikennettä festivaalialueelle päin tullaan rajoittamaan. Tienkatkaisu tullaan toteuttamaan, mutta tarkempaa käytännön toteutuksen suunnittelua ei olla vielä tehty, joten Linnunlahden tien katkaisuun liittyviä seikkoja tullaan puimaan myöhemmin tarkemmin näillä sivuilla. PyöräparkkiKätevin matkustamistapa Ilosaarirock-festivaalialueelle on pyörä. Linnunlahden tien liikenne on vaivalloista, joten kävellen ja pyörällä pääsee nopeimmin haluamaansa pisteeseen. Pyöräparkki tarjoaa valvotun ja vartioidun tilapäiskodin pyörällesi, mikäli et halua jättää pyörääsi festivaalivieraiden jalkoihin. NarikatKaikkien festivaalialueen porttien läheisyydessä on narikoita. Narikat on jaettu viinanarikoihin sekä tavallisiin narikoihin, joihin festivaalivieraat voivat jättää tavaroitaan. Narikat ovat valvottuja ja maksullisia, mutta hinta tulee olemaan pieni. Tänä vuonna narikoiden hinta on viisi markkaa per tavaranjättö. Viinaksia tulee jättää viinanarikoihin, sillä alkoholituotteita ei saa tuoda festivaalialueelle. |