|
Lehdistötiedote 25.6.2001
Juhlafestivaalin ohjelma valmisIlosaarirockin 30-vuotisjuhla huipentuu itse festivaaliin 13. - 15.7. Joensuussa. Festivaalin ohjelma on nyt kokonaan valmis ja näin juhlavuonnakin uskollisesti Ilosaarirockin näköinen. Mukana on kotimaisia huippuja ja nousevia nimiä. Ulkomaalaisista esiintyjistä on ruotsalaisilla vahva edustus, sillä mm. huippusuosittu naisräppäri Feven sekä armoton The Hives tulevat Ruotsista. Alansa klassikoksi noussut Napalm Death tarjoaa osaltaan kyytiä raskaamman musiikin ystäville. Perjantaina aloittaa jo yhdeksän vuotta täyttävä Töminä festivaalin ohjelmatarjonnan. Luvassa jälleen marginaalimpaa punkryminää, ja ilta huipentuu Mana Manan synkeän kauniiseen soittoon. Varsinainen 30-vuotisjuhlafestivaali alkaa perinteitä kunnioittaen yhdellä suomalaisen rockin vankimmista ryhmistä, Peer Güntillä. Lauantai-illan viimeisenä esiintyy paluun esiintymislavoille tehnyt CMX. Alueen musiikkitarjonnan päättää sunnuntaina Ismo Alanko Säätiö. Tästä lienee luvassa aikaisempien Ismo Alangon Ilosaarirock-keikkojen tapaan ikimuistoinen elämys. Lauantaina Palloilukeitaalla järjestetään jo perinteeksi muodostunut Metalliklubi, jossa tänä vuonna esiintyvät mm. Viikate ja The 69 Eyes. Perjantaista sunnuntaihin pyörivät Kerubissa Maailmankyläklubit. Paikallisuus näkyy paitsi näillä klubeilla myös itse festivaalialueella, sillä Ilosaarirockissa esiintyy tänä vuonna yhteensä kymmenkunta paikallista yhtyettä. Kolmeakymmentä vuotta juhlitaan myös käynnistämällä uusi, totuttua suurempi päätöstapahtuma viereisellä Palloilukeitaalla. Tällä noin tuhat henkeä vetävällä Juhlaklubilla esiintyvät nyt myös suomirockveteraani Tuomari Nurmio, vankan kannattajakunnan kerännyt pietarilainen skapunk-orkesteri Spitfire ja takuuvarma rockyhdistelmä Tehosekoitin. Lipunmyynti aikaisempien vuosien kaltaistaIlosaarirockin lipunmyynti on sujunut hieman viimevuotista vilkkaammin, eli juhannukseen mennessä noin puolet lipuista on myyty. Liputhan on myyty ennakkoon loppuun jo useana vuonna peräjälkeen. Viihtyvyyden ja turvallisuuden takaamiseksi alueelle myydään aikaisempaan tapaan 17 000 lippua. Mikäli raja saavutetaan jo ennakkomyynnissä, ei portilla enää myydä lippuja. Ilosaarirock toteutetaan perinteiseen tapaan talkootyöllä. Tänäkin vuonna tapahtuman järjestämiseen osallistuu noin 600 vapaaehtoista. Lipunmyyntiä ja muita viime hetken kuulumisia on mahdollista seurata Ilosaarirockin verkkosivuilta. Myös suuri määrä erilaista tietoa ja asiaan liittyvää löytyy näiltä hyvin suosituiksi nousseilta sivuilta, joiden kävijämäärä on kevään ajan pysytellyt reilusti yli tuhannen kävijän päivävauhdissa. Aikaisempien vuosien tapaan on sivuilta itse viikonlopun aikana nähtävissä livelähetyksiä päälavalta. Myös noin 30 hengen Verkkotoimitus tuottaa jatkuvasti tekstiä ja kuvia suoraan festivaalilalueelta. Joensuun Popmuusikot ry 013 - 225 550 |