Lehdistötiedote 27.5.2003
Julkaisuvapaa heti

Sonic Youth ja Outlandish Ilosaarirockiin

Amerikkalainen vaihtoehtorokin suurnimi Sonic Youth ja tanskalainen rap-yhtye Outlandish ovat Ilosaarirockin viimeisimmät artistikiinnitykset. Sonic Youthin ja Outlandishin myötä Ilosaarirockin ohjelma on nyt valmistunut.

Sonic Youth on indie-rockin ikoneita ja todellinen pitkän linjan yhtye. Kesän aikana Sonic Youth keikkailee sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Pohjoismaisen rapin kärkikastiin kuuluva Outlandish on Guantanamo-singlensä myötä nousemassa suureen suosioon.

Ilosaarirockin ulkomaiseen esiintyjäkaartiin kuuluvat lisäksi mm. Guano Apes, The Herbaliser, Moonspell ja Opeth. Kotimaisista Joensuun Laulurinteelle saapuvat mm. Ismo Alanko, CMX, Don Johnson Big Band ja Zen Café. Ilosaarirock järjestetään Joensuun Laulurinteellä 11.-13. heinäkuuta. Kahden päivän ennakkolipun hinta on 45 euroa.

Ohjelmasarja alkaa 6.6 Subtv:llä

Ilosaarirockia esittelevä viisiosainen ohjelmasarja käynnistyy puolestaan Subtv:llä 6. kesäkuuta. Kohti Rokkia:Ilosaari 2003 –ohjelman kaksi ensimmäistä osaa kertovat Ilosaarirockin valmisteluista ja ne esitetään kesän aikana ennen festivaalia. Kolme jälkimmäistä jaksoa esitetään loppukesällä ja tuolloin on luvassa livetaltiointeja, haastatteluja ja tunnelmia kesän 2003 Ilosaarirockista. Ohjelmasarja toteutetaan yhteistyössä Joensuun Popmuusikoiden, Subtv:n ja Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun medianomiopiskelijoiden kanssa.

Lisätietoja
Joensuun Popmuusikot
Puh. 013-125 030
www.ilosaarirock.fi

Sonic Youth
Virittäkää piponne löysemmälle ja kääntäkää korvanne uuteen asentoon: legendaarinen Sonic Youth tuo Ilosaarirockiin kauniin metelin ilosanoman. Sonic Youth soitti 80-luvulla uusiksi sivun tai pari rock-musiikin historiaa. Yhtye uudisti vuosien 1986-88 albumitrilogiallaan - EVOL, Sister ja Daydream Nation - punkinjälkeisen rockin muotokielen virittämällä surisevat kitaransa ennenkuulumattomille taajuuksille ja yhdistämällä rumankaunista kitaramelua melodioihin tavalla, joka teki lähtemättömän vaikutuksen useimpiin, jotka yhtyettä kuulivat. 90-luvun alkuun mennessä Sonic Youthin tinkimättömyys, intensiiviset keikat ja lukemattomat loisteliaat levyt olivat nostaneet yhtyeen vaihtoehtomusiikin ikoniksi, eräänlaiseksi grunge-aallon kummeiksi, vaikka musiikillisesti se ei flanellipaita-sceneen sujuvasti istunutkaan.
Poikkeuksellisesti yhtye ei ole uransa missään vaiheessa luopunut uutta luovasta ja kokeilevasta asenteestaan. Viimeisin albumi "Murray Street" on erinomainen näyttö yhtyeeltä, jonka musiikissa edelleen elää mystinen kitaroiden humina.
Sonic Youth lentää heinäkuussa Eurooppaan vain kahta keikkaa varten, joista Ilosaarirock on siis toinen. Kyseessä on tämän jo 22 vuotta toimineen yhtyeen kautta aikojen kolmas Suomen-keikka (edellinen oli vuonna 1992), joten tarjolla on tosiaankin harvinaista herkkua. Listapopin vieroksujalle Sonic Youthin Ilosaarirockin keikka tulee eittämättä olemaan vuoden Tapaus.

Outlandish (DEN)
Tanskan rap-ylpeys Outlandish perustettiin 1997 ja debyyttilevy Outland’s Official näki päivänvalon vuonna 2000. Eksoottisen Outlandish-kolmikon taustat ovat Marokossa, Hondurasissa ja Pakistanissa. Uusi albumi on nimeltään Bread & Barrels of Water ja siltä lohkaistu singlehitti Guantanamo on tuttu MTV Nordicilta. Ilosaarirockin lisäksi Outlandish esiintyy tänä kesänä muun muassa Roskildessa.

 

Ilosaarirockin esiintyjät:

Guano Apes (GER)
The Herbaliser (UK)
Moonspell (POR)
Opeth (SWE)
Outlandish (DEN)
Raised Fist (SWE)
Sonic Youth (USA)
U.S. Bombs (USA)
Tequilajazzz (RUS)

Ismo Alanko
CMX
Don Huonot
Don Johnson Big Band
Kapteeni Ä-ni
Kauko Röyhkä
Lemonator
Liekki
Martti Servo ja Napander
Moonsorrow
Nuspirit Helsinki
Sonata Arctica
Suomen Talvisota
Thee Ultra Bimboos
Velcra
Wasted
YUP
Zen Café
51koodia

Klubit:

Pe 11.7. Töminä-klubi
Maj Karman Kauniit Kuvat
Viikate
Sweatmaster
Manifesto Jukebox
Deep Turtle
Presley Bastards
Ankara 

Pe 11.7. Sulo-klubi
Egotrippi
Happoradio
Mariska
Korkeajännitys
Aleksi Ojala
Stella
Kuolleet Intiaanit

La 12.7. Suen Metelliklubi
Kotiteollisuus
Charon
Scalping Screen

Su 13.7. Suen päätösklubi
Giant Robot
Paleface
Quintessence
Kulo