Lehdistötiedote 7.7.2003
Tiedotusvapaa heti
Ilosaarirockissa viime hetken ohjelmamuutoksia:
Opethin tilalle The Haunted, U.S.Bombsin korvaa Bombshell Rocks
Perjantaina alkavan Ilosaarirockin ohjelma muuttuu kahden ulkomaalaisen yhtyeen osalta. Aiemmin peruuntuneeksi ilmoitetun ruotsalaisbändi Opethin tilalle on varmistunut niin ikään ruotsalainen metalliyhtye The Haunted. Opethin peruutuksen syynä oli yhtyeen valmistautuminen Amerikan kiertueelle.
Myös amerikkalainen punkyhtye U.S.Bombs perui keikkansa, yhtyeen managerin mukaan orkesterin jäsenten keskinäisistä erimielisyyksistä johtuen. Pomminvarma punkmeno on silti taattua, sillä tilalla kuullaan ruotsalainen Bombshell Rocks. Sekä The Haunted että Bombshell Rocks esiintyvät lauantaina peruuttaneiden bändien ohjelmapaikoilla.
Artistien peruutukset ovat aina ikäviä, varsinkin näin viime tingassa. Meillä oli huonoa tuuria, kun kaksi ulkomaalaista yhtyettä peruutti lähes yhtä aikaa. Toisaalta meillä kävi myös mieletön onni, kun saimme korvaavat aktit parissa päivässä tilalle. Eikä oikeastaan voida puhua korvaajista, koska molemmat ovat omassa tyylissään erittäin laadukkaita orkestereita ja olisivat voineet alunperinkin soittaa Ilosaarirockissa, tuumii Joensuun Popmuusikoiden puheenjohtaja Markku Pyykkönen.
11.-13.7. Joensuun Laulurinteellä järjestettävän Ilosaarirockin ulkomaisia esiintyjiä ovat mm. amerikkalainen Sonic Youth, saksalainen Guano Apes, brittiläinen The Herbaliser sekä portugalilainen Moonspell. Kotimaisista kärkinimistä ovat mukana mm. Ismo Alanko Säätiö, Don Johnson Big Band, CMX, Sonata Arctica, Zen Café sekä Underground Rock Orchestra.
The Haunted (SWE)
The Haunted on yksi kovimmista trash metal ñbändeistä. Laulaja Marco Aron johtama nelikko perustettiin vuonna 1996 ja yhtyeen kolmas albumi One Kill Wonder näki päivänvalon helmikuussa 2003. Yhtye keikkaili keväällä pitkin Eurooppaa, ja kesäkiertueeseen kuuluu Ilosaarirockin ja Tuskan lisäksi myös keikkoja Ruotsissa ja Belgiassa.
Bombshell Rocks (SWE)
Bombshell Rocks on levittänyt punkin ilosanomaa vuodesta 1995. Touhu lähti liikkeelle koulun kellarista ja pikku hiljaa on noustu punkpiirien suosioon. Kaksi pitkäsoittoa julkaissut bändi laittaa omien sanojensa mukaan musiikissaan peliin vähintään sen 100 prosenttia, joten energiaa ei keikalta tule puuttumaan!